Teemu Rouhiainen Tahkon uusi vahvistus!

Teemu Rouhiainen siirtyy Tahkoon 2 vuoden sopimuksella.

Huippuetenijä Teemu Rouhiainen siirtyy Hyvinkään Tahkoon 2 vuoden pituisella sopimuksella. Kaudella 2018 Rouhiainen pelasi Kankaanpään Mailassa hienon kauden. Kärkietenijänä pelaava Rouhiainen keräsi 174 kärkilyöntiä sijoittuen kärkilyöntilastossa upeasti sijalle 13. Runkosarjassa Teemu selvitti tiensä 1-pesälle 148 kertaa, joka oli eniten kaikista etenijöistä.

  • Moni asia ajoi tännepäin. Seurassa oli halukkuutta sopimuksen tekoon. Kaikki meni todella luontevasti ja sujuvasti. Perhe asuu Juvalla ja olen sieltä kotoisin. Tyttöystävä asuu Hyvinkäällä ja työpaikka löytyy nyt myös täältä, kertoo LVI-asentaja työskentelevä Teemu.

24-vuotias pelaaja murtautui tällä kaudella kärkietenijöiden eliittiin. Toissa kaudella Teemu pelasi vielä Jyväskylän Kirin riveissä. Teemun kokonaisonnistumisprosentti viime kaudella oli 65,9%.

  • Tyytyväinen olen omaan kauteen kokonaisuudessaan. Aina on kuitenkin varaa parantaa. Tämä oli kuitenkin vasta ensimmäinen täysi kausi Superissa, summaa Teemu kautta 2018.

Rouhiaisen ulkopelipaikka löytyy takakentältä. Tällä kaudella 2-puolella.

  • Olen tottunut pelaamaan enemmän 3-kopparina, joten vaihto 2-puolelle toi kauden alussa haasteita. Nopeasti se kuitenkin lähti toimimaan. Pelirohkeutta tarvitsen lisää ja on hieno lähteä pelaamaan kokeneen Teemu Nikkasen kanssa koppariparina, miettii Teemu.

 

Teemu Rouhiainen on 24-vuotias etenijä ja ulkopelipaikka löytyy takakentältä.

Kauden aikana joukkueet kohtasivat useampaan kertaan pelaten samoista sijoista. Tahkon toimintaa on muutenkin tullut seurattua tällä kaudella tarkemmin.

  • Positiivinen kuva on syntynyt Tahkon uuden alun jälkeen. Täällä viedään lajia hyvään suuntaan. Tällä hetkellä on kova odotus, että pääsee aloittamaan uuden kauden, Teemu innostuu.

 

2018-08-21T21:13:37+00:00 22.8.2018|Miehet Superpesis, Uutiset, Yleinen|