Tahkon B-tytöt Halli-SM -lopputurnaukseen!

B-tyttöjen Halli-SM-turnauksen alkulohkovaihe huipentui Aviasport Areenalla Imatralla lauantaina 2.3. Hyvinkään Tahko voitti kaikki kolme otteluaan ja jatkaa lohkovoittajana lopputurnaukseen! Lopputurnaus pelataan Tampereella 23.-24.3.

Imatralla nähtiin pääosin tasaisia otteluita. Voittaneen Tahkon joukkueesta löytyi useita onnistujia, kuten erinomaisesti koko turnauksessa pelannut Minttu Reunanen, niin sisällä kuin ulkona onnistunut lukkari Piitu Saarinen ja päätösottelun ratkaisija Reetta Lehtinen. Pesä Yseillä Lappeenrannasta oli vielä viimeisessä ottelussa mahdollisuus kiriä lopputurnaukseen, mutta Tahko ylsi niukkaan voittoon.

Loimaa – Hyvinkää

Hyvinkää aloitti turnausurakkansa lauantai-aamuna klo 9.00 ja otti selkeän 0-2 (0-6, 3-6) voiton ensimmäisestä ottelustaan Loimaata vastaan. Ykköskärki rakensi loistavasti tilannetta, ja pelasi koko ottelun hyvällä prosentilla. Esimerkiksi numerolla kaksi pelannut koppari Senja Kaarikivi iski 83% sisäpelitehoilla ja numero kolme, Minttu Reunanen, onnistui joka kerta mailan varressa keräten ottelussa seitsemän kärkilyöntiä. Kolmas ottelun erityisistä sisäpelionnistujista oli lyöjäjokeri Jenika Uusipaavalniemi, joka iski Loimaan kenttään neljä juoksua. Kokonaisuudessaan koko jokerikolmikko hoiti tehtävänsä mallikkaasti, sillä lisäksi Suvi Pyörälä ja Ellinoora Peltonen onnistuivat 100 % tehoilla!

”Meillä oli hyvä latautuminen alusta asti.
Jokainen tiesi, mikä meillä oli tavoitteena, ja jokainen pisti kaiken likoon”

kommentoi Senja Kaarikivi ensimmäistä ottelua.

Hamina – Hyvinkää

Alle kahden tunnin tauon jälkeen pelipilli vihelsi jälleen, ja Tahko sai vastaansa Haminan Palloilijat. Edellisen pelin voitto siivitti tahkolaisia koko ensimmäisen jakson, sillä joukkue onnistui iskemään Haminan kenttään jopa 10 juoksua! Kun Hamina vastaavasti onnistui kotiutuksissaan neljästi, enismmäinen jakso meni Hyvinkäälle 4-10.

Toisella jaksolla jalka alkoi hieman painaa, ja Hamina osoitti, että on ennakko-odotuksien arvoisesti hyvä joukkue. Toinen jakso päättyi HP:n 4-2 voittoon. Halliottelussa ei pelattu supervuoroa, vaan joukkueet menivät suoraan kotiutuslyöntikilpailuun, josta tulikin varsinainen jännitysnäytelmä. Kotarikierroksia tuli peräti kolme: ensimmäinen päättyi 3-3, toisella kierroksella molemmat onnistuivat kotiutuksissa kerran, joten ratkaisu saatiin vasta, kun kolmannella kierroksella Tahko iski kolme juoksua ja jätti Haminan nollille! Näin koko ottelu päättyi Tahkolle 1-2 (4-10, 4-2, 3-3, 1-1, 0-3).

Kaarikivi kehuikin joukkueensa ilmettä toisessa ottelussa:
”Ajoittain meillä oli pieniä vaikeuksia, mutta niistä noustiin. Mielestäni se on tämän joukkueen vahvuus, sillä kukaan ei ollut missään vaiheessa luovuttamassa!”

Myös kakkospelinjohtaja Tatu Suontausta oli samoilla linjoilla:
”Selkäranka kesti hienosti, kotiutuslyöntikilpailussa olimme monta kertaa selkä seinää vasten. Tytöt myös kokosivat itsensä hienosti epäonnistumisten jälkeen.”

Hyvinkää – Lappeenranta

Turnauspäivän viimeinen ottelu, Tahko – Pesä Ysit oli selkeästi päivän tiukin. Pesä Yseillä oli vielä viimeisessä ottelussa mahdollisuus kiriä lopputurnaukseen, mutta Tahko ylsi niukkaan 1-0 voittoon, jaksojen mennessä kotijoukkueelle luvuin 2-2 & 2-1.

Tahko sai lukkari Piitu Saarisen johdolla hienosti Pesä Ysien ykköskärjen kiinni. Kun oivan lyöntivireen löytänyt Reetta Lehtinen oli pitelemätön, ja iski Tahkon juoksuista peräti kolme neljästä, sai hyvinkääläisten voitonjuhla alkaa!

Suontausta terävöittää joukkueen laajuutta:
”Meillä on isona vahvuutena se, että ratkaisuvoimaa löytyy todella laajalla rintamalla – 10 pelaajaa löi vähintään yhden juoksun ja samoin 10 eri pelaajaa toi vähintään yhden juoksun!”

”Jokainen saa olla ylpeä omasta tekemisestä. Loppua kohden alkoi jalka jokaisella niin sanotusti hieman painamaan, mutta silti taisteltiin tiukassa paikassa voitto. Fiilikset olivat jokaisella katossa, kun alkuturnaus oli ohitse ja tavoite, eli lopputurnauspaikka, saavutettu!”
Kaarikivi hehkutti viikonlopun jälkeisiä tunnelmia.

Kuitenkin katseet kääntyvät pikkuhiljaa jo lopputurnaukseen, ja sinne joukkue lähtee kehittämään sekä peliään että keskittymistään.

”Mennään peli kerrallaan eteenpäin. Kuitenkin matkaan lähdetään iloisin ja luottavaisin mielin”, Kaarikivi päättää.

Tyttöjen Halli-SM-turnauksen lohkon D ottelutulokset

Lappeenranta – Hamina 1-2 (6-4, 0-1, 0-1k)
Loimaa – Hyvinkää 0-2 (0-6, 3-6)
Hamina – Hyvinkää 1-2 (4-10, 4-2, 4-7k)
Loimaa – Lappeenranta 1-2 (1-4, 4-2, 0-1k)
Hamina – Loimaa 2-0 (9-0, 4-2)
Hyvinkää – Lappeenranta 1-0 (2-2, 2-1)

Lopputurnausjoukkueet paremmuusjärjestyksessä

1. Joensuun Maila
2. Lapuan Virkiä
3. Hyvinkään Tahko
4. Seinäjoen Maila-Jussit
5. Fera, Rauma
6. Haminan Palloilijat
7. Kempeleen Kiri
8. Hämeenkyrön Räpsä

Lopputurnausjoukkueet lohkoittain

Lohko A: Joensuun Maila; Seinäjoen Maila-Jussit; Fera, Rauma; Hämeenkyrön Räpsä

Lohko B: Lapuan Virkiä; Hyvinkään Tahko; Haminan Palloilijat; Kempeleen Kiri

Lue lisää:

B-tyttöjen Halli-SM-alkulohkojen tulokset ja tilastot

2019-03-04T16:13:42+03:00 4.3.2019|Juniorit, Uutiset, Yleinen|