Tahko Throwback Thursday & Tuula Peltonen

Perhe- ja sukujuureni ovat Antreassa Karjalassa. Perheeni asui Viipurissa, ja kun sota lähestyi, isäni toi perheensä Ylivieskaan Nivalaan. Olen perheeni iltatähti, 6 vuotta nuorempi kuin toiseksi nuorin siskoni, ja muut sisarukset ovat vielä vanhempia, joten en ole syntynyt vanhempien sisaruksieni tavoin Karjalassa, vaan pohjanmaalla. Sotaorvoksi jäimme, kun isäni kaatui sodassa.

Hyvinkäälle tulimme äitini ja siskoni kanssa, kun olin 12-vuotias. Muut sisarukset asuivat jo omillaan. Siskoni opiskeli liikunnanopettajaksi ja Haapakosken Risto houkutteli hänet aloittamaan naisten pesäpallotoiminnan Tahkossa. Tuohon aikaan naisjoukkueen kerääminen kasaan oli jo oma lukunsa. Kuljin siskoni mukana, ja Risto taisikin minua jossain kutsua ”Ritva Vilhun mailankantajaksi”, vaikka myös pelasin jo tuolloin. Siitä oma pesäpallotaipaleeni alkoi, siskoni vanavedessä, ja sain tittelin ”Tahkon ensimmäinen tyttöjuniori”. Mauri Oksanen oli ensimmäinen poikajuniori. Muutaman vuoden lukioikäisenä olin kesät lapsenpiikana, joten pelaaminen jäi, mutta kirjoitettuani ylioppilaaksi aloitin jälleen pesäpallon pelaamisen vuonna 1962.


Nousimme mestaruussarjaan kaudelle 1963, mutta tipuimme sen kauden jälkeen jälleen sarjatasoa alemmaksi. Pelit alemmalla sarjatasolla kestivät vain vuoden, ja kaudesta 1965 kauteen 1971 pelasin Tahkon naisten mestaruussarjajoukkueessa. Vuonna 1965 aloitimme talviharjoittelun ensimmäisenä joukkueena, ja Yle urheilu kävi kuvaamassa harjoitteluamme yhteiskoulun salissa. Se oli sen verran epätavallista, että tulivat ihan kameroiden kanssa käymään.


Opiskelin itselleni siskoni tavoin liikunnanopettajan ammatin, ja pelasin samalla. Pelaajana olin nopea, ja pelasin yleensä kopparina ja numerolla neljä. Peliurani aikana pelasin neljästi Itä-Lännessä ja sain kunnian olla ensimmäinen tahkolainen pelaaja Itä-Länsi historiassa vuonna 1965. Sen lisäksi, että noilta vuosilta sain hienoja muistoja ja mukavia pelikavereita, tapasin myös tulevan aviomieheni Aarre Peltosen, joka toimi tuolloin naisjoukkueen pelinjohtajana. Menimme naimisiin vuonna 1967 ja poikamme Tommi syntyi vuonna 1971 ja Marko vuonna 1974.

Pesäpallo on aina ollut meidän perheemme juttu. Elimme aikamoisia ruuhkavuosia, sillä Hattu oli vahvasti mukana Tahkossa eri osa-alueilla vuosikymmenien ajan, ja itsekin esimerkiksi pelasin aktiivisesti vielä niin, että Tommi-vauva oli kentän reunalla mukana. Kun korttelipesis sai alkunsa vuonna 1967, oleilu kentän laidalla alkoi toden teolla. Markon synnyttyä vuonna -74, pelailin vielä ajoittain muutamia otteluja kausina 1975–1977, sillä pelaajia ei meinannut naisiin löytyä. Päivät opetin ja liikutin lapsia koululla, illat vietin pesäpallokentällä korttelipesiksen harjoituksissa, ja viikonloppuisin pelasimme. Sitä se meidän arkemme oli todella pitkään.

Erityinen muisto on jäänyt 70-luvun lopulta Hyvinkään leiriltä, kun Marko oli 4-vuotias. Molemmat pojat ovat kasvaneet kentän laidalla, ja olin tuolla leirillä keittiössä talkootöissä. Marko liikkui paljon itsekseen koululla, järjesti hieman uudelleen joukkueen kenkiä luokkatilojen ulkopuolella ja seurasi pelejä. Kerran etsimme häntä kissojen ja koirien kanssa, sillä emme löytäneet häntä mistään, hän oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Lopulta kaikeksi onneksi löysimme hänet kentältä katsomasta peliä, jonne hän oli mennyt erään joukkueen mukana. Siellä hän oli pienenä poikana muiden mukana ilman huolen häivää.

Eräs toinen hauska muisto on vuodelta 1971, kun olin pääskyjen eli C-tyttöjen kanssa leirillä Porissa. Tahko Pihkala vieraili leirillä, ja urheilumiehenä halusi kuunnella keskusradiosta Suomi-Ruotsi maaottelua. Sen lisäksi, että hän oli urheilumies, hänellä oli myös hyvin heikko kuulo. Koska keskusradio kuului kaikissa luokissa, eikä sitä saanut kytkettyä pois, jokaisessa luokassa oli aivan hirveä meteli, koska ääni oli niin kovalla. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut sanoa mitään, sillä Pihkala oli luonnollisesti kova sana jokaiselle.

Pääskyt eli C-tytöt vuonna 1971.


70-luvun lopulla otin Tellujen eli E-tyttöjen valmennus- ja pelinjohtopuuhat itselleni. Kaudet 1978–1991 viihdyinkin kyseisen ikäluokan mukana, ja monen monta pääsarjatason pelaajaa Hyvinkäältä on ollut opissani. Heti ensimmäisellä kaudella tellut eivät vielä osallistuneet leirille, mutta jo kaudella 1979 pääsimme nauttimaan leiritunnelmasta. Tyttöjä oli helppo saada mukaan, sillä korttelipesiksessä meillä oli paljon pelaajia, niin tyttöjä ja poikia, ja sieltä sitten valitsimme ja pyysimme ikäkausijoukkueisiin pelaajia pelaamaan. Harjoittelimme 1–2 kertaa viikossa, jonka lisäksi telluilla oli omat korttelipesisharjoituksensa ja viikonloppuisin pelit. Pärjäsimme aika hyvin joka vuosi, ja varsinkin 80-luvulla pelaajat olivat jo todella hyviä. Piirisarjassa oli toki melko vähän joukkueita, mutta pelasimme sitten erilaisia harjoitusturnauksia ja muita turnauksia. Pelinjohtovuosinani E-tytöt voittivat leireillä 9 mitalia, joista viisi oli kultaista, 3 oli hopeaa ja yksi pronssikin tuli voitettua.

Vuosien aikana vältyimme suuremmilta onnettomuuksilta. Yksi tapaus sattui leirillä, kun eräs tyttömme oli menossa kioskille. Matkalla hän kuitenkin halusi pysähtyä keinumaan, ja koska hän ei halunnut pitää rahaa kädessä ja taskuja ei tainnut olla, hän laittoi markan suuhunsa ja vahingossa keinuessaan nielaisi sen. Siinä ei auttanut muu kuin mennä terveyskeskukseen ja sen jälkeen tyttö oli pakko lähettää kotiin, jotta pystyttiin seuraamaan, tuleeko markka joskus uloskin, ettei tarvitsisi leikata. Tytöstä tuli tuon tapauksen jälkeen markkamaha, ja lempinimi oli itsessään ihan hyvä asia, sillä meillä oli todella paljon samanlaisia nimiä. Oli monta Tiia, Piiaa ja Kiiaa ym., ja aina kun jollekulle yritti kentällä jotain äänekkäämmin sanoa, lähes koko ulkokenttä kääntyi puoleeni, kun luuli kuulleensa oman nimensä. Se oli kyllä ajoittain melko hankalaa.

Pelinjohtajana yritin olla loukkaamatta ketään ja olin kiltti, en huutanut pelaajille. Halusin harjoituttaa kaikkia lajitaitoja monipuolisesti ja pyrinkin keksimään erilaisia, innostavia ja monipuolisia harjoituksia. Tytöt ovat melko erilaisia heittämisen suhteen kuin pojat – suurin osa pojista osaa luontaisesti heittää pitkälle ja kovaa, mutta tytöt heittävät löysähkösti ja rauhallisesti, ja ajattelevat kiinniottajaa enemmän. Jossain vaiheessa harjoittelimmekin rinnettä vasten niin, että kiinniottajan takana oli rinnettä, jotta heiton yli mennessä se ei menisi kovin pitkälle. Tavoitteena oli saada kovempia heittoja peleihin harjoittelun kautta.

En osaa sanoa miksi viihdyin tellujen kanssa niin kauan kuin viihdyin. Tykkäsin aina pienistä lapsista enkä osannut antaa periksi. Kaikissa ikäluokissa oli aina mukavia ja kivoja lapsia, ja kyllä tytöt olivat vain niin ihania pieninä. Eräskin tyttö eräällä leirillä seurasi minua joka paikkaan, enkä päässyt edes vessaan ilman häntä. Tietenkin myönnän, että välillä väsytti, eikä esimerkiksi leireillä tullut paljoa nukuttua, mutta ihanat muistot ovat jääneet. Minulla oli esimerkiksi tapana laulaa tytöille leiri-iltoina, ja vaikka rauhoittumisen ja useamman lapsen nukahtamisen jälkeen alkoikin hiiviskely ja hiippailu vessaan vuoron perään, kyllä ne leiritkin antoivat paljon.

Loppujen lopuksi se oli meidän yhteinen harrastuksemme – Aarre oli poikien puolella 14 vuotta ja minä sitten tyttöjen puolella. Ehkä se on yksi pitkän avioliiton salaisuuksista, sillä olemme olleet nyt 53 vuotta yhdessä. Joskus myös kiersi sellainen hauska juttu, kun eräälle kentälle oli tuotu lautakasa. Joku paikalla olleista kysyi, että mitä niistä tehdään, ja vastaukseksi sai ”Peltoset rakentavat tähän kesämökin, kun ovat aina kentällä”. Se oli osuva vastaus.

Tenavaleiri Kiteellä vuonna 1985. Ylärivi vasemmalta oikealle: Aarre Peltonen, Tuula Peltonen ja Keijo Satama. Keskirivi vasemmalta oikealle: Mikko Satama, Hannu Lignell, Mika Monto ja Marko Peltonen. Alarivissä Eija Mettälä ja Krista Haataja.

Kauden 1991 jälkeen en ole enää ollut mukana joukkuetoiminnassa. Aina välillä pyydettiin, mutta totesin että olen ollut jo tarpeeksi kauan mukana. Nyt olemme mieheni kanssa olleet ja seuranneet pesäpalloa ensin omien poikien pelien kautta, sitten lastenlasten ja nykyään vielä modernisti tietenkin television kautta.

Pesäpallo on kehittynyt vuosien aikana paljon. Kaikki välineet ovat jo kehittyneet valtavasti, ja myös valmennus on kehittynyt. Ennen oli yksinkertaisempaa, ja nykyään on osaamista joka osa-alueeseen. Sen lisäksi tietenkin harjoittelu on lähes ympärivuotista jo ihan pienestä asti, aktiivivuosinani harjoittelimme vain kesällä. Vaikka moni asia on paremmin, toivoisin edelleen, että joka lajissa annettaisiin mahdollisuus harrastaa monipuolisesti muitakin lajeja. Ei ole oikein, jos jossain lajissa harjoitusmäärät ovat niin isot, ettei muuhun jää aikaa, tai jos jopa toisia lajeja väheksytään eikä anneta lupaa tehdä muuta.

Pesäpallo on ollut niin suuri osa elämääni, koko meidän perheemme elämää, että miten sen nyt sitten summaisi. Se on ollut ja on edelleen elämäntapa, seuraamme vieläkin pelejä todella tarkkaan. Pesiksestä ei pääse irti, eikä siitä oikeastaan haluakkaan. Kaiken kaikkiaan tuntuu hyvältä, että on saanut olla osana sitä kaikkea ja tehdä sen työn, mitä tuli tehtyä.

Tuula Peltonen (o.s. Vilhu) on yksi pesäpallon uranuurtajista. Lapsia monipuolisesti niin työn kuin vapaa-aikansa puitteissa liikuttanut nainen on merkittävä osa Hyvinkään Tahkon tyttö- ja naisjoukkueiden perustaa. Useita mitaleja pelinjohtajana saavuttanut Tuula on miehensä Aarren ja poikiensa Tommin ja Markon kanssa tehneet merkittävän työn hyvinkääläisen pesäpallon eteen, ja kiitämme sydämemme pohjasta kaikesta tehdystä työstä. Toivotamme seurana koko perheelle kaikkea hyvää tulevaan!

Tahko sopimustilanne – Kausi 2021

Hyvinkään Tahkon kausi päättyi tänä vuonna puolivälieriin ja katseet on nyt käännetty kohti seuraavaa vuotta. Uuden kauden joukkueen rakennus on hyvässä vauhdissa. Tahkon sopimustilanne (päivitetty

Lue lisää »

Omat kasvatit jatkavat!

Tahkon Leidien kauden 2021 joukkue rakentuu hyvää vauhtia! Tällä kertaa loistavia uutisia saadaan jatkosopimusten merkeissä, kun Tahkon omat kasvatit, alusta asti Leidi-projektissa mukana olleet Ira

Lue lisää »

Juha Korhonen 40v ja 2v jatkosopimus!

Hyvinkään Tahko ja Juha Korhonen ovat solmineet kahden vuoden jatkosopimuksen Tänään 40 vuotta täyttävä Korhonen on yksi Superpesiksen kaikkien aikojen parhaista pelaajista. Korhonen johtaa Superpesiksen

Lue lisää »

Triplajatkot!

Tahkon Leidien kauden ratkaisupelit ovat käsillä, mutta joukkueessa rakennetaan jo vahvasti tulevaa. Tahko sai kolme tärkeää jatkosopimusta, kun Lotta Vahvelainen, Netta Rummukainen ja Titta Siilin

Lue lisää »

Naisten pudotuspelien katsomojako

Naisten pudotuspeleissä Pihkalassa otetaan käyttöön kaksi 500:n hengen sektoria. Katsomo jaetaan 2-puolen ja 3-puolen sektoreihin, joissa molemmissa on oma sisäänkäyntinsä, kenttämyyntipisteensä sekä WC-tilansa. Erillisiä sektorilippuja

Lue lisää »

Leideille tärkeät jatkosopimukset!

Tahkon Leidit sai kolme tärkeää jatkosopimusta, kun Pauliina Harinen, Laura Kerola ja Anni Heikkilä jatkavat joukkueessa. Kolmikko on ollut tärkeässä roolissa Hyvinkäällä tällä kaudella. Pauliina

Lue lisää »

Emma Heikkilä vuokralle Vesattariin

Tahkon Leidit ja Mynämäen Vesattaret ovat solmineet vuokrasopimuksen koskien Tahkon Emma Heikkilää. Etukentällä ulkopelissä viihtyvä Heikkilä siirtyy ottelukohtaisella sopimuksella pelaamaan Mynämäen riveihin hankkimaan arvokasta superpesiskokemusta

Lue lisää »