Olen Hausjärveltä kotoisin, ja pesäpallotaipaleeni alkoi Hausjärven Koppareista. Myös muuan Juha Korhonen on edustanut kyseistä seuraa aikuisuransa alkuaikoina. En koskaan pelannut kovin korkealla. Olin aina kiinnostunut pelinjohtamisesta ja otin myös kantaa pelinjohdollisiin asioihin. En pystynyt oikein kunnolla heittämään, ja koska tuohon aikaan ei jokeripelaamista ollut, niin pelikaverit totesivat, että eikö olisi kaikkien kannalta parempi, jos siirtyisin pelinjohtajaksi. Siitä pelinjohtourani alkoi.
Tein monenlaista seuratyötä jo Hausjärvellä 90-luvun alussa: tuomaroin, toimin sekä seuran puheenjohtajana että mies- ja naisjoukkueen pelinjohtajana, ja myös Etelän Pesiksen kilpailupäällikkönä. Syksyllä 1996 siirryin Hyvinkään Tahkoon. Etelän Pesiksessä tuolloin mukana ollut Ruotsalaisen Leena ihmetteli, kun asuin Hyvinkäällä mutta en ollut Tahkossa. Hän taisi asiasta vinkata Alasmäen Jarille, joka sitten lähti minua houkuttelemaan mukaan perinteikkääseen, hienoon seuraan vaatimattomasti tarjoamalla heti poikien superpesisjoukkueen valmentajan ja joukkueenjohtajan rooleja.
Pojat olivat voittaneet kolmena edellisenä kautena mestaruuden Jarin pelinjohtamana, ja kaudella 1997 oli jo neljäs peräkkäinen kiikarissa. Jari oli lähtenyt nuoremman juniorijoukkueen mukaan, ja Lähteenmäen Mika aloitti poikien ykköspelinjohtajana. Hän kuitenkin jättäytyi tehtävästään pois varmaan noin viidennen pelin jälkeen, sillä joukkueemme ei pelannut alkukautta kovinkaan kummoisesti. Koska Alasmäki oli lähdössä junnupoikien mukaan leirille, hän sanoi, että pystyisi olemaan A-poikien mukana vasta leirin jälkeen, niin siihen saakka tehtävä lankesi minulle. Olihan se aikamoinen hyppäys Hausjärven Koppareista Hyvinkään Tahkon A-poikien superpesisjoukkueen pelinjohtajaksi. Jari tuli sovitusti loppupeleihin mukaan voitettuaan junnujen kanssa leirimestaruuden, ja kausihan päättyi myös A-poikien osalta jälleen kultajuhliin. Kyseinen vuosi oli siis itsellenikin oikein hyvä tulla seuraan, sillä valmennuspuolelta tuli poikien superista heti kultamitali.
Kaudella 1998 olin yksin alusta loppuun asti A-poikien mukana. Puolivälierissä hävisimme muistaakseni Kankaanpäälle. Pelasimme kyllä ihan hyvän kesän, mutta kausi päättyi kuitenkin lyhyeen. Samaan aikaan kuljin Hyvinkäältä Helsinkiin töihin junalla yhtä matkaa Virtasen Pasin kanssa. Ilari toimi tuolloin miesten superin pelinjohtajana ja puhuimme paljon pesiksestä. Kun olin kaksi vuotta ollut A-poikien mukana, Ilari pyysi miesten superin mukaan joukkueenjohtajaksi ja vähän auttelemaan muutenkin, ja vastaukseni oli ”mikäs siinä, kyllä mä voin lähteä”. Kaudesta 1999 olinkin sitten miesten mukana. Ensimmäinen kausi olikin joukkueenjohtajan näkökulmasta mielenkiintoinen, sillä kauden -98 sopupelien takia oli vaikka millä mitalla ylimääräistä mietittävää: kenelle tulee pelikieltoja, kuka pelaa ja kuka ei, kuka palauttaa rahat ja kuka ei, ja se oli aikamoista säätämistä koko homma. Samoin myös tuon vuoden Itä-Länsi oli ihmeellinen, sillä edelleen sopupelien takia kaikki pelaajat eivät olleet käytettävissä. Meillä oli Tahkon kanssa jokin pelireissu sopivasti Sotkamossa, ja Itä-Länsi organisaatiossa varmaan ajateltiin, että otetaanpa Tahkosta pelaajia, kun sattuvat olemaan valmiiksi paikalla. Myös minä pääsin Lännen joukkueen joukkueenjohtajaksi. Tahkourani lähti siis vauhdikkaasti liikkeelle, kun -97 A-pojat voittivat mestaruuden, -98 kauden olin ykköspelinjohtaja A-pojissa, vuonna 1999 olin miesten Itä-Lännessä mukana ja samana kautena miehet voittivat hopeaa. Superilla oli hyvä joukkue, mutta Sami Aholan johtama Kitee vei mestaruuden Pohjois-Karjalaan.
Kaudet 2000 ja 2001 olin puhtaasti miesten superin joukkueenjohtaja, ja molemmat kaudet päättyivät neljänteen sijaan. Vaikka oma valmentaminen ja pelinjohtaminen oli tauolla, suoritin kaiken aikaa liiton valmentajatutkintoja ja myös pesäpallon lajivalmentajatutkinnon. Kaudelle 2002 miesten pelinjohtokaksikoksi nousi Jari Levänen ja Olli Hartikainen. Kolmikanta meistä tuli, kun pääsin käyttämään liiton valmentajaoppeja Leväsen ja Hartikaisen rinnalle, ja kausi päättyi pronssijuhliin. Samalla kuitenkin oli koko ajan fiilis, että haluaisin pelinjohtaa peliä. Tahkolla oli hyvä 86-ikäluokka, joka tarvitsi jonkun B-poikiin viuhkan varteen. Tuolloin oli ikärajamuutoksia, joiden ansiosta sain kaksi vuotta, eli kaudet 2003 ja 2004, olla käytännössä saman rungon kanssa.
Saavutimme perinteiset neljännet sijat, ja sanon siksi perinteiset, koska niitä minulla riittää. Matkamme varrelle sattui kaikennäköisiä tapahtumia. Esimerkiksi kun pelasimme välieriä Sotkamoa vastaan, voitimme ensimmäisen pelin. Toiseen kohtaamiseen matkatessamme Hyvinkäältä Siilinjärvelle, jossa vietimme yön, kadotimme toisen koppareistamme. Yön aikana hän oli hävinnyt, ja peliin jouduimme laittamaan takakentälle pelaajan, joka ei siellä ollut. Loppujen lopuksi sitten hävisimme sen ottelun ja myös kolmannen ja ratkaisevan, ja sanotaanko, että se on kyllä eräs mielenkiintoisimmista tapahtumista omalta pelinjohtouralta.
Kahden B-poikien kanssa vietetyn kauden jälkeen kaudella 2006 palasin vielä miesten superiin joukkueenjohtajaksi. Olin työkomennuksella Tukholmassa, joten en pystynyt olemaan minkään joukkueen mukana, mutta kesäksi lupauduin joukkueenjohtajaksi Stig Tainion joukkueeseen. Se oli viimeinen kauteni miesten mukana, sillä siitä eteenpäin lähdin enemmän juniori- ja naispesiksen puolelle, ja sille tielle olen jäänyt.
2007 olin Tahkon C/B-tyttöjen mukana valmennusjohdossa, ja 2009 oman poikani Waltterin, joka on syntynyt vuonna 1995, D-poikien jojona. 95-ikäluokan mukana tuli voitettua mm. C-poikien SM-hopeaa kakkospelinjohtajana ja valmentajana, ykköspelinjohtaja toimi tuolloin Arttu Immonen. Arttu on edelleen pesäpallossa mukana, tosin hieman eri roolissa tällä hetkellä, sillä häntä voi nähdä mm. Leidien turvallisena bussikuskina! 2000-luvun loppupuolella tuli toimittua myös miesten suomensarjajoukkueen pelinjohtajana.
CP95 ikäluokan noustessa B:hen, tuli itselleni toinen kerta, kun pääsin BP:n pelinjohtajaksi. Se on myös ensimmäinen ja ainoa kerta tähän mennessä, kun olen jostakin joukkueesta saanut potkut. Tosin ei minulle sanottu, ettei tarvitse enää tulla, vaan tein itse päätöksen lähteä. On mielenkiintoista, että kun toimii minkä tahansa juniorijoukkueen mukana, niin aina jossain vaiheessa joku vanhempi soittaa, ettei oman lapsen kohdalla kaikki ole mennyt niin kuin olisi ajatellut. Siihen on vuosien varrella saanut totutella, ja se alkoi jo ensimmäisen kerran, kun olin B-poikajoukkueen mukana vuonna 2003. Ainoa vuosi, kun minulle ei ole soiteltu, on kauteni Kinnarin Pesiksen miesten suomensarjajoukkueessa, johon siirryin seuran luvalla seuraavaksi kaudeksi lähtöni jälkeen. Tosin se saattoi johtua siitäkin, että silloin suurin osa pelaajista oli aikuisia miehiä.
Lähdettyäni pelinjohtamaan muualle, toimin edelleen Tahkossa erilaisissa rooleissa taustoissa. Sain aina seuralta luvan pelinjohtaa muualla, mm. silloin, kun siirryin Roihuun naisten ykköspesisjoukkueen pelinjohtajaksi vuonna 2017. Kaksi kautta viihdyin helsinkiläisessä seurassa, ja ovatpa ne vuodet muissa seuroissa olleet harharetkiä tai ei, ne olivat ainakin opettavaisia. On tärkeää nähdä myös muita seuroja ja niiden toimintamalleja, sillä yhdessä seurassa toimiessa helposti sokaistuu realismille. Aina välillä saattaa ajatella, että miksi täällä tehdään näin tai miksi täällä ei hoideta paremmin tätä ja tätä asiaa, mutta kun menee muualle näkeekin, etteivät ne asiat välttämättä niin huonosti olekaan. En sano, että muut edustamani seurat olisivat organisaatioiltaan huonoja, mutta esimerkiksi pesäpallokaupunkina Helsinki on kehitysmaa verrattuna Hyvinkäähän, ja jo pelkästään se on merkittävä asia seuran arjessa.
Sen lisäksi, että vuodet muualla olivat opettavaisia ja silmiä avaavia, opin myös tuntemaan vastustajia ja muiden seurojen taustatoimijoita. Uusien ihmisten kanssa työskentely rikastuttaa, sillä silloin oppii tekemään ja toimimaan muuallakin, kuin oman kuplansa sisällä.
Roihu-vuosien jälkeen oli vähän sellainen tilanne, etten oikein tiennyt, jatkanko vielä pesiksen parissa vai en – olinhan siinä vaiheessa ollut jo melko pitkään pesäpallon parissa. Meillä on kuitenkin kotona sellainen kiva heti valmis sauna, ja olen aina tykännyt saunoessa ajatella asioita – pesäpallo on ollut niistä tärkeimpiä. Olin tottunut käyttämään saunomisajan siihen, että ajattelin peliä ja harjoituksia ja välillä happihyppelyllä kirjaan ajatuksia ja ideoita ylös, ja sitten kun ei ollutkaan enää omaa joukkuetta, mietin, että mitä nyt mietin, kun ei ole mitään mietittävää. Kuitenkin minut sitten houkuteltiin mukaan kolmanteen B-ikäluokkaani mukaan. Ensin oli 1986 ikäluokka, sitten 1995 ikäluokka ja nyt 2001 ikäluokka.
Perusluonteeltani olen koti-insinööri – tykkään suunnitella ja kehittää taktiikoita, tilastot ja erityisesti yksi pelinjohdollisista mielilauseistani eli prosenttipeli ovat sydäntäni lähellä. Pelinjohtajana ylipäätään olen aina ollut sellainen, että teen kotitehtäväni. Jos vaadin pelaajiltani valmistautumista, niin teen myös itse niin. En sano, että olisin niinkään johtaja, mutta kyllä pelinjohtajana ja valmentajana käyttää aikamoista valtaa silloin, kun pyrkii ohjaamaan kahtatoista pelaajaa tekemään asioita joukkueen hyväksi. Se ei ole edes itse pelitilanteessa oleva hetki, sillä matka joukkueen kanssa aloitetaan kuukausia ennen itse pelikautta. Loppusyksystä mietitään harjoitteita kohti sitä peliä, mitä milläkin joukkueella lähdetään pelaamaan. Tietenkin taktiikan palikat eli ihmiset ovat muuttuvia tekijöitä, ja kaikkea ei voi ennustaa: esimerkiksi tällä hetkellä meiltä uupuu pronssipelistä Elmo Peltonen ja Joosua Rättö, jotka molemmat olivat alusta asti merkittävässä roolissa joukkueen taktiikkaa. Niille asioille ei kuitenkaan voi mitään, ja niillä resursseilla mennään, mitä joukkueella kulloinkin on käytettävissä.
Ihmiset ovat merkittävä osa sitä, miksi tätä hommaa on jaksanut näin pitkään, mutta kyllä minä pidän myös itse valmentajan tehtävistä. Exceleiden koostaminen, harjoittelun suunnittelu, ohjelmointi ja vetäminen, tavoitteiden asettaminen ja matka niihin, ajattelutyö siitä miten tiettyyn tavoitteeseen kunkin pelaajan osalta päästään – se kiehtoo. Tietyllä tavalla ihmiset ovat sinun pelinappuloitasi, joiden kehittäminen on suuri vastuu, jotta esimerkiksi joidenkin pelaajien haave pääsarjatasolla pelaamisesta toteutuu. Jokaisella pelaajalla ei ole samat tavoitteet, joten kenties vielä suurempaan rooliin nousee pelaajan kehittäminen ihmisenä, joukkueurheilijana. Ajatukset menevät melko filosofiseksi, mutta kyllä jokainen valmentaja ja pelinjohtaja on merkittävä roolimalli, joka ohjaa pelaajiaan tekemään tiettyjä valintoja elämässään. Kaikki eivät tietenkään minusta tykkää, enkä minä kaikista, mutta se on elämää. Aina ajoittain joukkueessa on pelaajia, jotka eivät sopeudu samalla tavalla joukkueen pelikirjaan tai dynamiikkaan, tai esimerkiksi minun pelinjohtotyyliini. Olen kuitenkin erittäin otettu siitä, että olen saanut näin ison mandaatin, kuin toimia Hyvinkään Tahkon poikien superpesisjoukkueen pelinjohtajana. Se on vastuullinen rooli, joka koostuu monesta osasta. Se ei ole vain sitä, että pidetään hauskaa hyvässä seurassa. Miesten superin mukana oleminen opetti myös sen, että jos Tahkotakki päällä törppöilee, voi aika nopeasti joutua myös iltasanomien otsikoihin negatiivisessa valossa. Samalla tavalla myös nuoria pitää opettaa myös muissa asioissa kuin vain pelaamisessa.
Nuorten kanssa tekemisissä ollessa pääasiallinen tavoitteeni onkin ollut pelaajan ja pelin kehittäminen. Uskon, että jos pelaajat kehittyvät, niin peli kehittyy. En halua keinoja kaihtamatta voittaa mestaruuksia, se on palkinto, joka tulee, jos on tullakseen. Olen hyvin onnellinen siitä, että olen saanut toimia Tahko-nimisessä organisaatiossa, sillä minulla on aina ollut johdettavana hyvä joukkue. Jokainen tietää, että jos pelaa yhden pelin viikkoon, mutta tuo yksi peli aina hävitään, se käy raskaaksi. Jos taas pelaat viikon aikana seitsemän peliä, mutta voitat jokaisen, se ei ole yhtään raskasta. Arvostan kovasti joukkueita ja pelaajia, jotka tietävät jo etukäteen, etteivät pärjää ja pelaavat suurimmaksi tappiosta tappioon, ja silti tekevät kovaa työtä. Niitäkin joukkueita on oltava, koska kaikki eivät voi menestyä ja pärjätä samalla tavalla. Minulla on ollut onni olla hyvissä joukkueissa, ja siinä tullaankin siihen, miksi tätä on jaksanut näin kauan. On mukavaa, kun on joukkue, joka pärjää, ja jonka kanssa voi ottaa aina askeleen eteenpäin, ja se luo edelleen motivaatiota jatkaa. Joukkueena menestyminen on itselleni tärkeämpää kuin henkilökohtainen menestys.
Tänään pelaamme poikien superpesiksen pronssiottelussa kotikentällä Pihkalassa. Yleistunnelma on se, että tässä ei voi enää hirveästi tehdä muuta, kuin saada irti paras osaaminen ja oikea tunnetila. Kausi on ollut haastava jokaiselle joukkueelle kevään takia, mutta nyt pitää osata vielä nauttia tästä pelistä. Ottelu on osalle junioriuran viimeinen peli, siitä otetaan toivottavasti ilo irti sen enempää stressaamatta tuleeko voitto vai tappio, palkinto tulee, jos on tullakseen. Me osaamme pelata. Toivon, että pelin jälkeen kenelläkään ei ole mitään jossiteltavaa, vaan jokainen tekee pelissä kaikkensa.
Tänä kautena ei tarvitse lähteä vallitsevan tilanteen takia pesäpallokauden päätösristeilylle, mutta esimerkiksi tuollaiset tapahtumat ovat hyvä osoitus siitä, mitä tämä laji ihmiselle antaa. Siellä näkee sellaisia ihmisiä, joita on vuosien varrella saanut elämään, mutta joita ei näe kuin aina välillä. Pesäpallo on antanut itselleni laajan tuttavapiirin, kavereita on ympäri Suomea. Vaikka perheemme arki onkin ollut kiireistä, ja kaudesta 1996 lähtien pesäpallon ehdoilla on kalenterit täytetty, niin paljon tämä on myös antanut. On hienoa esimerkiksi nähdä, kuinka moni omista vanhoista pelaajista pelaa ympäri Suomea superpesistä eri seuroissa. On ollut ilo ja kunnia olla Tahkossa valmentajana ja pelinjohtajana, ja olla omalla uralla edenneiden pelaajien ja valmentajien matkassa mukana.
Jussi Haapala on Tahkon poikien superpesisjoukkueen pelinjohtaja ja valmentaja kaudella 2020. Jussi on toiminut useissa eri tehtävissä niin Tahkossa kuin esimerkiksi Etelän Pesiksessä ja nykyisessä PPL eteläisessä. Neljällä eri vuosikymmenellä pesäpallolle paljon antanut mies on ollut mukana voittamassa mm. miesten superpesiksessä SM-hopeaa ja -pronssia, kahdesti A-poikien suomenmestaruutta ja C-poikien SM-hopeaa. Kiitämme Jussia nyt jo kaikesta tehdystä työstä ja tsemppiä illan pronssiotteluun!
