Tahko Throwback Thursday & Aulis Paski

Tahko Throwback Thursday & Aulis Paski

En muista ensikosketustani pesäpalloon, mutta koska olen Pohjanmaalta kotoisin, laji on ollut elämässäni mukana lähes alusta asti. Lajitarjonta ja harrastukset riippuvat pitkälti ympäristöstä ja olosuhteista, ja esimerkiksi koulussa lapset pelasivat peijakkaan paljon pesistä. Tietenkin myös muita urheilulajeja, esimerkiksi painia ja yleisurheilua tuli harrastettua, joitain lajeja enemmän ja toisia vähän vähemmän. Pesis on kuitenkin ollut itselle lapsesta asti merkityksellinen laji. 

Muistan, että pelasin ensimmäisen pääsarjatason otteluni vain 15-vuotiaana Nurmon Jymyssä. Se oli erittäin voimakkaasti vaikuttava kokemus ja siitä sen jälkeen homma jatkui. Samaan aiheeseen liittyen, muistan elävästi ensimmäisen kotiotteluni Tahkossa vuonna 1975. Kuuluttaja Haapakosken Jari, joka oli erittäin hyvä sanoissaan ja muutenkin miellyttävä kuuluttaja, ja toimi samaan aikaan myös pääsarjatason tuomarina, esitteli joukkueen. Hän esitteli myös meikäläisen hyvin kuvaavasti: nuorin pääsarjatason pelaaja, joka aloitti uransa Nurmon Jymyssä. Sen jälkeen hän piti pienen tauon, kunnes jatkoi kertoakseen, että samana vuonna Jymy putosi sarjasta. Se sopi tilanteeseen hienosti.

Pelaamisen lisäksi olen jo hyvin varhaisessa vaiheessa ollut kokonaisvaltaisesti pesisihminen, ja myös pelinjohtaminen kiinnosti aina. Nurmossa valmensin ja pelinjohdin junioreita. Tuuria ja hauskoja sattumuksiakin on elämän varteen mahtunut, ja leipätyön pesäpallosta sain yllättäen vuonna 1971. Olin Nurmon kunnalla koulussa tuuraamassa kaveria ja kesken kaiken uskonnon tuntia, ovi tempaistiin auki. Veikko Lahti sanoi, että nyt pitäisi lähteä Helsinkiin. Koska tunti oli keskeytetty, menin hetkeksi ovelle, ja sain kuulla, että pesäpalloliittoon haetaan toiminnanjohtajaksi pesismiestä, ja pohjanmaalla ajateltiin, että voisin olla juuri sellainen ihminen. Loppujen lopuksi en päätöstä kauaa miettinyt, ja saman vuoden marraskuussa siirryin liittoon toiminnanjohtajaksi. Pesäpalloliiton puheenjohtajana tuolloin toiminut Erkki Kivelä oli Helsingin Puna-Mustien taustojen voimakas hahmo, ja vaikka työpaikkani oli, millainen oli, niin tehtäviin kuitenkin kuului sanomattomasti myös pelaaminen PuMussa.

Pelattuani kauden -72 ilmoitin, että pelaaminen ja joukkuehommat saisivat jäädä ja siirtyisin kokonaan työni pariin. Seuraavalle kaudelle rakennettiin kuitenkin PuMun joukkuetta kunnolla, ja koska pelinjohtaminen oli aina kiinnostanut, niin hairahdin sitten siihen pestiin. Kauden päätteeksi kävi niin onnellisesti, että voitimme mestaruuden, ja vaikka pelaaminen sitten jäi, sai pelinjohtourani aikamoisen aloituksen. Pikku noppina, kauden -73 mestaruusjoukkueessa pelasivat muun muassa eräät Stig Tainio ja Ilkka Musto. 

Pesäpalloliiton toiminnanjohtajana en loppujen lopuksi sitten kauaa ollut, ja tähän liittyy vahvasti SVUL:n silloinen pääsihteeri ja Tahkon voimahahmo Mauri Oksanen. Maurilla oli tapana tulla maanantaiaamuisin liittoon kahville ja hänen kanssaan juteltiin paljon pesiksestä. Vuonna -73 Tahko putosi sarjasta ja seuraavalle kaudelle joukkuetta rakennettiin uusiksi oikein vakavasti. Pikkuhiljaa keskustelu muuttui siihen suuntaan, että entä jos lähtisin rakentamaan Tahkoa pala palalta huippujoukkueeksi kohti menestystä ja toimisin myös Tahkon toiminnanjohtajana. Keskustelimme asiasta viikkoja ja niin siinä sitten kävi, että syksyllä 1974 lähdin perheineni päivineni Hyvinkäälle Tahkoon sekä pelinjohtajaksi että toiminnanjohtajaksi. Muutaman vuoden alkuperäisestä projektista tulikin sitten 23-vuotinen ura. 

Tuohon aikaan Tahko oli yleisseura, lajeina oli pesäpallon lisäksi niin koripallo, lentopallo, käsipallo, voimistelu, yleisurheilu kuin sulkapallokin. Täytyy myöntää, että siinä oli aikamoinen ristiriita loppuun saakka, sillä kun toimin ykkösjoukkueen pelinjohtajana, siihen kului tietenkin paljon aikaa. Kyllä se oli sellaista ”kissanhännänvetoa” pesiksen ja muiden lajien välillä, vaikka näin jälkeenpäin muisteltuna lähdimme nostamaan myös esimerkiksi koripalloa samalla tavalla huipulle, kuin onnistuimme pesäpallon kanssa. Alusta asti kuitenkin oli selvää, että 3-4 vuotta rakennan miesten joukkuetta ja katsotaan sitten ne muut työt ja loppujen lopuksi sitten yli 20 vuotta rakennettiin toimintaa. 

Kun mietin, miten sitten onnistuimme nostamaan Tahkon kultavuosilleen, minun on nostettava esille kaikki vahvasti mukana olleet henkilöt. Seuran puheenjohtajalla Ismo Laintilalla oli määrätietoinen ote, ja hänen kanssaan lähdettiin rakentamaan kokonaisuutta pala palalta. Mauri Oksanen oli taas rakentanut muun muassa valmennustaustoja mallikkaasti. Miesten joukkue ei ollut missään tapauksessa valmis, mutta saimme myös muualta sopivia täydennyksiä pelaajistoon. Tämän lisäksi kokonaisuuden kannalta Aarre Peltonen oli erittäin, erittäin tärkeä henkilö seuran kehittämisessä, sillä hän otti aivan valtavan vastuun junioripuolen kokonaisuudesta, ja teki sen parissa ison työn. Lisäksi myös naispesäpalloilu pitää nostaa esille, koska naisetkin menestyivät mallikkaasti. Jos osaan jotakin sanoa, niin tuolloin koko seurassa oli hieno tekemisen meininki, ja kokonaisuuden kannalta se on merkittävää. Hyvät, innokkaat pesisihmiset mahdollistivat kaiken sen, mitä saimme aikaiseksi. Olimme määrätietoisia, teimme paljon töitä ja olimme ennen kaikkea innokkaita. Siinä on mielestäni menestyksen salaisuus. 

Kaikki sitten loppujen lopuksi meni kuten olimme suunnitelleet, ja miesten mestaruussarjan joukkue oli vuonna 1979 kaiken sen arvoinen, mitä voitimme. Mielestäni ratkaiseva vuosi joukkueen rakentelussa oli vuosi -76 ja erityisesti kaksiviikkoinen etelänleiri joukkueen kanssa. Kokeilimme siellä kaikennäköisiä juttuja; uusia lyöntejä, vanhoja pelipaikkoja ja se antoi vahvan olemuksen koko joukkueeseen. Meillä oli todella monipuolinen joukkue, jossa oli osaavia yksilöitä. Vaikka pelasimme hyvää roolipeluutusta, joukkueemme ei ollut yhden pelaajan vanki, vaan esimerkiksi sisäpelissä jokaiselle tuli monipuolisia tehtäviä. Harjoittelimme hyvin, ja taktista puolta kehitettiin merkityksellisen paljon verrattuna muihin 70-luvun loppupuolen joukkueisiin, ja se oli erittäin iso asia. 

Olin pelinjohtajana määrätietoinen ja tein töitä itseäni säästämättä, perheeni sen tunsi. Teimme valtavan paljon töitä taktiikan puolella. Joukkueenjohtaja Timo Keski-Jyrä teki kanssani päivätyön, sillä aloitimme pelien videoinnit ja paneuduimme vastustajan merkkipeliin. Innoituksen nimenomaan pesäpallon taktisuuteen ja vastustajan analysointiin olin saanut 60-luvun loppupuolelta enoltani, joka oli erittäin innokas pesiksen seuraaja. Hän oli erääseen Nurmon kotiotteluun Puna-Mustia vastaan tehnyt kahdesta ottelusta vastustajajoukkueen pelaajien analyysit, jotka kertoivat, mihin kukin pelaaja löi ja mitä milloinkin tapahtui. Tuo analyysi sitten purettiin ja hän tuli joukkueen valmistavaan palaveriin mukaan, ja silloin muutimme vahvasti pelitaktiikkamme tuota yhtä peliä varten vastaamaan hänen analyysiaan. Se oli iso tekijä pelin kehittämisessä, ja tajusin, että kaikkeen mikä liittyy peliin, pitää paneutua. Jo Puna-Mustissa ollessani lähdin sitä kehittämään ja Tahkossa se oli huipussaan juuri kaudella -79, ja vielä jopa itse ratkaisevassa mestaruusottelussa. Siihen otteluun valmistautumisen tiimoilta näki, mitä asioihin paneutumisella ja määrätietoisuudella voidaan saavuttaa. 

Runkosarjassa olimme tasatuloksessa Kirin kanssa, ja kun hävisimme viimeisen ottelun heitä vastaan murskalukemin, olivat jyväskyläläiset valtava suosikki suomenmestariksi. Muistan edelleen hyvin sen lauantai-illan sarjan päättymisen jälkeen, kun olimme perheeni kanssa saunoneet. Istuin pöydän äärellä ja otin ruutupaperia esille ajatellen, että pitää löytää se, mikä voisi kaataa Kirin. Tein useamman tunnin töitä, ja laitoin molempien joukkueiden pelaajat riviin. Ulkopelissä olimme aika samanlaisia ja samanarvoisia, mutta sisäpelissä oli yksi pelaaja, joka erottui – Kirin Kalevi Luoma, jonka kärkilyönnit olivat per ottelu omaa luokkaansa. Siitä syntyi idea, että jos Kalevin lyöntipelin halusi eliminoida, etukentän ja linjan tulisi tehdä yllättäviä, odottamattomia liikkeitä. Uskoin ajatukseeni vielä seuraavanakin päivänä, ja soittelin joukkueesta kavereita läpi. Tuntui, että idea toimisi ja se pitäisi testata, joten koko seuraavan viikon harjoittelimme käytännössä katsoen uusia kuvioita parhaiden sisäpelaajien lyödessä. Kun koko joukkueen ilme oli kuin ahaa-elämyksen saanut, ja itseluottamus kasvoi, uskoimme, että se toimisi. Ja se toimi. Yli 10 000 hengen edessä pelattu uusintaottelu Kouvolassa oli meidän ottelumme. Laji kuin laji, niin pallo pomppii aina jommallekummalle enemmän, joten tuuriakin täytyy olla mukana. Ottelun alussa meillä oli hyvä tuuri mm. vastustajan kopparin peliratkaisun takia ja myös Kari ”Karra” Kuusiniemen ottelun ratkaissut lyönti ei ollut ihan läpilyönnin arvoinen, mutta kakkospolttaja Ossi Rajala kauhaisi tyhjää ja pallo meni kauas nurmikolle saakka. Kuitenkaan Kalevi Luoma ei tainnut tehdä ottelussa kuin yhden kärkilyönnin, joten me olimme onnistuneet taktiikassamme mestaruuden arvoisesti.

Muutaman vuoden projekti Tahkon mestaruusjoukkueessa ja seurassa ei jäänyt siihen, sillä kun muualta ei tullut työtarjouksia ja olin melko innostunut kehittämään Tahkoa edelleen, sain seurassa jatkaa. Laintila, Hattu, Oksanen ja muut kumppanit, heidän kanssaan oli mukava tehdä töitä ja kehittää toimintaa, ja välillä unohtui urheiluseuran huonommatkin ajat. 80-luku olikin sitten voimakasta kehittämisen aikaa, sillä mm. VIP-kerho sai alkunsa ja kyseinen kerho rakensi seuralle squash-hallin, ja Tahkolla oli merkittävä rooli hyvinkääläisessä katukuvassa. Seuran Nakkajaiset Rantasipissä olivat iso tapahtuma, jossa valtakunnan parhaimmat orkesterit kävivät soittamassa, ja tapahtumaa seurattiin iltapäivälehdissä. 

Seuratyö ei kuitenkaan ole aina pelkkää positiivista, ja innokkaimpienkin into saattaa hiipua. Meillä toki oli intoa pitkäjänteisesti ja riittävästi kun mestaruuksia ja tulosta tuli, mutta jossain vaiheessa tuli myös olotila, että tekijäporukka väsyi ja annoimme homman hiipua. Siellä kuin muuallakin tehdään välillä virheitä. 90-luku oli vaikeaa aikaa koko Suomessa, ja myös Tahkossa ongelmat kasaantuivat. Erosin seuratöistä ja 90-luku oli kyllä aikamoista taistelua. Minut on kuitenkin ollut aina melko helppo yllyttää mukaan uusiin hommiin, ja kun kesällä 1998 Haminasta soitettiin ja kysyttiin kiinnostusta seuran toiminnanjohtajan pestiin ja pelinjohdon apuun, päätin lähteä Kymenlaaksoon. Surullinen sopupelivuosi kuitenkin romutti asiat siellä ja täällä, myös Haminassa. Se, mitä olimme ajatelleet seuran ja joukkueen nostamiseksi, ei ollut enää realismia ja voimat tehdä muutoksia loppuivat, jolloin myöskään pääsarjatason hommaa ei pystynyt kovin voimakkaasti viemään eteenpäin. Haminasta loppuivat työt, ja sain mahdollisuuden palata kotiseuraan takaisin, sillä tuolloin ykköstä pelaavaa Nurmoa haluttiin lähteä rakentamaan vielä pääsarjatason joukkueeksi. Pelinjohtajaksi en enää Haminassa vietetyn kauden 2000 jälkeen palannut, mutta toiminnanjohtajana toimin eläköitymiseen saakka, ja vuoden 2007 jälkeenkin olen varsinaisen päätoimisen työni loputtua toiminut taustoissa mukana. Olen ilokseni saanut olla mukana yhdistämässä Nurmon Jymyn ja Seinäjoen Maila-Jussien voimia ja luomassa Jymyjusseja taustoissa euroja keräten. 

Nykyisin vain seuraan pesäpalloa. Olen aina nauttinut pesiksestä. Varsinkin pelinjohtaminen ja pelaajien johtaminen on maailma, joka on vienyt mukanaan. Se on jotain todella ainutlaatuista, kun ympärillä on yli kymmenen erilaista pelaajaa ajatuksineen, ja vaikka kaikki ei ole aina ruusuilla tanssimista, on se vain niin kovin mielenkiintoinen alue. 

Pesäpallo on antanut minulle pitkän elämän, ja se on tuonut perheelleni toimeentulon, joka on tietenkin merkittävä asia. Paljon on mahtunut mukavia tapahtumia uralleni, ja vaikka on myös niitä huonoja hetkiä, niin positiivisen puolella ollaan. Elämäni on ollut erittäin rikas lajin kautta, varsinkin henkisesti. 

Jos jotain voisin nyt sanoa Tahkolle ja tahkolaisille, niin Tahkon juuret ja historia, ja ennen kaikkea se elementti, eli ympäristö missä toimitaan, ovat aivan poikkeuksellisia ja niihin pitäisi tarttua. Näen, että edelleen Tahkolla on mitä parhaat edellytykset rakentaa itsensä yhdeksi valtakunnan menestyksekkäimmäksi seuraksi. Uskon, että sekä euroja että pelaajia on saatavilla ja mediakin on ympärillä ainutlaatuisen sijainnin tähden, joten nyt on paneuduttava tekemisen meininkiin. Pitää tarttua rohkeasti kiinni asioihin ja rakentaa toimintaa edelleen, taustat ovat kyllä kovat. Kun intoa löytyy, se on kaiken toiminnan ydin. Aikanani ehdottoman tärkeä oli meidän oma porukkamme, menestyvän urheiluseuran porukka. Yksistään ei välttämättä pysty tekemään liikaa asioita mutta porukalla saadaan paljon aikaiseksi. 

Tulevaisuuden pelinjohtajia kannustan entistä monipuolisempaan pelinjohtamiseen. Ymmärrän jokerihommat ja muut, mutta kun peliä on seurannut pitkään niin yhdessä vaiheessa oli jopa sellainen tunne, että jokeriroolitukset ja vahva roolipelaaminen ylipäätään hieman horjutti pelinjohtamista. Kaipaisin edelleen monipuolisuutta ja rohkeutta peliin – pelatkaa ja peluuttakaa rohkeasti. Nykyään katsomossa tietävät vanhat mummotkin mitä tapahtuu ja mielestäni se ei ole oikein, pelin pitää olla sekä monipuolista että myös arvaamatonta. 

Aulis Paski

Aulis Paski toimi Hyvinkään Tahkon toiminnanjohtajana menestyksekkäästi yli 20 vuoden ajan ja 13 kautta Tahkon miesten pääsarjatason joukkueen pelinjohtajana, yhtäjaksoisesti kaudesta 1975 kauteen 1974 saakka ja sen lisäksi vielä kaudet 1986, 1994 ja 1995. Hän on voittanut pelinjohtourallaan eniten mitaleita (yhteensä 8: neljä kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia) ja on tasalukemissa Mikko Kuosmasen kanssa. Aulis on todellinen pesisihminen henkeen ja vereen, ja nauttii nykyään eläkepäivistään sekä pesäpallon seuraamisesta synnyinseudullaan Pohjanmaalla. Tahko kiittää Aulista hienosta haastattelusta ja kaikesta seuramme eteen tehdystä työstä sekä toivottaa miehelle oikein mukavia eläkepäiviä!