Paikalliskamppailua tarjolla keskiviikkoiltaan

Tahkon naisjoukkue käynnistää heinäkuun peliurakkansa huomenna, keskiviikkona klo 18, kun Pihkalaan saapuu tuttu paikallisvastustaja Lappeenrannasta. Jo kahteen otteeseen kesän aikana kohdattu PesäYsien joukkue on tarjonnut molemmissa aiemmissa kohtaamisissa tiukan vastuksen; ensimmäisen ottelun Leidit saivat vietyä nimiinsä 1-0 ja jälkimmäisessä voittajaa jouduttiin hakemaan aina supervuoroparista asti.

PesäYsien alkukauden luottopelaajiin lukeutuva kapteeni, Marianne Roiha, on tehnyt vakuuttavaa jälkeä erityisesti vaihtotilanteissa. Mailataituri on kammennut itsensä koko sarjan kärkilyöntitilastossa sijalle kaksi vaihdeltuaan etenijää pesältä toiselle viidentoista pelatun ottelun aikana peräti 81 kertaa. Kaikkiaan Roiha on onnistunut kärkilyönneissään yli 60%:n tarkkuudella. Roihan kuriinsaaminen lieneekin yksi hyvinkääläisten keskiviikkoillan pääteemoista. Lappeenrannan kotiutusvastuuta leveillä harteillaan kantaa Pihkalassa tuttu näky, Henriikka Harinen, joka myös Leidien ykköstykin, Pauliinan, siskona tunnetaan.

Molemmissa aiemmissa kohtaamisissa Leidien kaari on päässyt pelaamaan Mansesta Lappeenrantaan lainasopimuksella siirtynyttä lukkaria, Fanni Kanervaa, vastaan. Kanervan pesiskesän jatkuessa tästä eteenpäin kotikonnuillaan Janakkalassa, tulee keskiviikon kohtaamisessa kotipesässä vastaan Ysien oma kasvatti, 17-vuotias Essi Rytteri. Tämä uusi lukkarituttavuus on aloittanut uransa pääsarjatasolla varsin pirteästi. Lappeenrannan takakentän lukkona jo useamman kauden ahertanutta Susanna Alavaa on myös syytä pitää silmällä; Loimaan Palloilijoiden kasvatin heittokäsi lienee yksi sarjan kovimmista.

 

Kesän 2019 kolmas kohtaaminen Tahkon ja Lappeenrannan välillä vihelletään käyntiin keskiviikkona klo 18 Pihkalan pesäpallostadionilla.

Liput: 10€/5€

2019-07-02T15:45:49+03:00 2.7.2019|Naiset Superpesis, Uutiset, Yleinen|