Otteluraportit: Tahkolle kaksi voittoa Pohjoisesta!

Tahkon miehet viettivät torstain ja perjantain Pohjoisessa tuplapelireissulla. Torstaina Tahko kohtasi Kempeleen Kirin, josta kaksi pistettä jäi hyvinkääläisten takataskuihin jaksoin 1-2 (11-7, 3-4, 3-4s). Perjantain ottelussa vastaan asettui Pattijoen Urheilijat Raahesta ja myös tällä kertaa keltapaidat onnistuivat saalistamaan kaksi pistettä jaksoin 0-1 (1-2, 2-2).

Kempeleen vieraana Tahko sai loistavan alun otteluun, kun heti ensimmäisessä vuoroparissa Juha Korhonen tinttasi pallon takakentältä läpi kunnarin ja kahden tavallisen juoksun arvoisesti. Kempele onnistui kaventamaan omalla tasoittavallaan yhdellä juoksulla, mutta kolmannessa vuoroparissa Tahko jatkoi menoaan. Tai siltä aluksi ainakin näytti, kun Juha Korhonen löi tällä kertaa kaksi juoksua ja KT Huusko säesti niin ikään kahdella juoksulla. Johto tilanteessa 1-7 haiskahti jo vahvasti jaksovoitolta, mutta Kempeleen Matti Korhonen löi kumuran kakkosjatkeelta läpi ajolähdössä ja tästä syntyi 4 juoksua. Kiri oli jälleen pelissä mukana. Neljännen vuoroparin lopettavalle lähdettiin Tahkon 6-7-johdosta, mutta Marko Pelkonen onnistui tasoittamaan jakson ja lopulta Matti Korhonen vielä puhkaisi takakentän ja ratkaisi jaksovoiton Kirille.

Toisen jakson alussa näytti jo hetkittäin siltä, että hyvinkääläiset eivät saaneet enää pelin juonesta kiinni, kun Kempele siirtyi heti 2-0-johtoon. Juha Korhonen onnistui kuitenkin kaventamaan tilannetta yhdellä juoksulla. Toisen jakson viimeiseen vuoropariin lähdettiin tilanteesta 3-1, jolloin Tahko kuitenkin onnistui herättämään taisteluilmeensä. Ensiksi Patrik Vartama onnistui kovassa paikassa järjestelemään ajolähdön ja Teemu Nikkanen käytti tilanteen tylysti hyödykseen. Jakson sankariksi nousi lopulta Juha Korhonen, joka onnistui Nikkasen jälkeen puhkaisemaan kentän kolmospuolelta kahden juoksun ja jaksovoiton arvoisesti!

Supervuorossa syttynyt Tahko valitsi heti aloittavan sisävuoron ja se kannatti. Riku Hokkanen löi välittömästi ykköstilanteessa pallon takakentältä läpi kunnarin ja yhden tavallisen arvoisesti. Tämän jälkeen Juha Korhonen ja Santtu Patova onnistuivat molemmat kotiutuksissaan ja Tahko lähti puolustamaan 0-4 johtoasemaansa. Kempele pääsi hyvillä suorituksilla lähelle kotiutuslyöntikilpailua, mutta hyvinkääläisten räpylä kesti ja juhlat olivat valmiita alkamaan.

Vaikka numerot ei sitä täysin kerro, niin kokonaisuudessaan Tahko pelasi varsin ehjän ottelun, jos kahta isoa ulkopelivirhettä ei lasketa mukaan. Erityisesti sisäpelissä moni asia onnistui loistavasti.

I-palkinto: Juha Korhonen (1+8/2)

II-palkinto: Riku Hokkanen (1+1/3)

Ottelun tilastot: http://www.pesistulokset.fi/cgi-bin/tilastot/ottelu2.py?data=30-1-1&id=33691

Perjantaina Tahkon miehet matkasivat Raaheen. Hyvätunnelmaisesta ottelusta odotettiin etukäteen hieman juoksuvoittoisempaa, mutta molempien joukkueiden ulkopeli oli hyvällä mallilla.

Ensimmäisen jakson avausjuoksu nähtiin toisen vuoroparin lopettavalla, kun Juha Korhonen löi Teemu Rouhiaisen kotipesän turvaan. Raahen pesäpallokonkari Jari Törmänen onnistui tasoittamaan ottelun taitavalla lyönnillään. Ensimmäisen jakson ratkaisu nähtiin lopulta Tahkon viimeisen vuoroparin tasoittavalla, kun Teemu Nikkanen löi vastustamattomalla keskipompulla Riku Hokkasen kotiin.

Toinen jakso alkoi hyvinkääläisten osalta hienosti, kun Juha Korhonen onnistui kotiutuksessaan jälleen, jonka lisäksi Aleksanteri Haukka koulutti vastustajan ulkokenttää mainiolla kolmosjatkekumuralla. Enempää juoksuja ei kuitenkaan Tahkon osalta nähty ja Raahe onnistui kahdesti, joten jaksosta jäi lopulta pisteet jakamatta.

Tahkon sisäpelissä oli hieman havaittavissa väsymystä, mutta ulkopeli oli Kempele-peliin verrattuna täyttä rautaa. Raahe sai ainoat juoksunsa loistavilla lyönneillä ja kotijoukkueet takatilanteiden rakentamista pystyttiin tehokkaasti estämään. Erityismainintana yksi Suomen pesäpallokesän upeimmista ulkopelisuorituksista, kun Patrik Vartama haki syöksymällä Jari Törmäsen varmalta juoksulta vaikuttaneen kakkosjatkelyönnin kopiksi!

I-palkinto: Patrik Vartama

II-palkinto: Juha Korhonen

Ottelun tilastot: http://www.pesistulokset.fi/cgi-bin/tilastot/onlineottelu.py?data=30-1-1&id=33697

2019-07-12T22:59:09+03:00 12.7.2019|Miehet Superpesis, Uutiset|