Otteluennakko: Tahko saa vieraita Kiteeltä!

Tahkon pelit jatkuvat tänään Pihkalassa, kun vastaan saapuu idän ylpeys, Kiteen Pallo. Keski-Uudenmaan Osuuspankin isännöimä ottelu alkaa näillä näkymin kesäisissä tunnelmissa kello 18:00. Nähdään Pihkalassa!

Tahko lähtee otteluun sarjataulukon sijalta 4. ja parin ottelun voittoputkessa. Kokoonpanollisesti hieman haasteita on luvassa, sillä Matias Kauppinen on ”sotimassa” ja Koskenkorva-ottelussa nähtiin osalla pelaajista pieniä jalkavaivoja. Tästä johtuen ottelussa nähdään muun muassa yksi Superpesisdebyytti! On kuitenkin varmaa, että hyvällä itseluottamuksella suorittava Tahko lähtee muutoksista huolimatta taistelemaan täydestä pistepotista.

Kiteen Pallo koki merkittäviä muutoksia tälle kaudelle. Joukkueesta lähtivät isoja nimiä kuten Sami Partanen ja Simo Rahunen. Toisaalta joukkueeseen saapui Ville Liukku, Hannes Pekkinen sekä Juha Toikka. Joukkueen alkukausi on sujunut tilastojen valossa kaksijakoisesti, kolme kahden pisteen voittoa sekä neljä tappiota. Tahkon ja Kiteen kamppailut olivat viime kaudella kiihkeitä ja samaa on varmasti luvassa myös tänään!

Seuraa erityisesti näitä Tahkon pelaajia:

Juha Korhonen on ollut ylivoimaisesti Tahkon varmimpia sisäpelaajia edellisissä otteluissa. Kuinka moneen juoksuun pystyy tänään?

Roni Wahl on pelannut alkukauden varsin pirteästi ja tänään odotettavissa on enemmän roolia. Jatkaako samoin ottein?

2019-06-04T09:16:54+03:00 4.6.2019|Miehet Superpesis, Uutiset|