Otteluennakko: Tahko kohtaa kotiavauksessaan Kouvolan!

Pesäpallokesä alkaa myös Pihkalassa!

Huomenna sunnuntaina Tahkon miehet pelaavat kotiavauksena Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan. Näillä näkymin aurinkoisessa säässä pelattava ottelu on erityisen mielenkiintoinen, sillä joukkueet kohtaavat toisensa runkosarjassa peräti neljä kertaa. Joukkueet ovat tämän kevään ulkokentillä kohdanneet toisensa jo kertaalleen. Tällöin Kouvola oli vahvempi jaksoin 2-0, mutta sunnuntaina odotettavissa on varmasti tasaväkisempi kamppailu.

Kouvolan joukkueessa merkittävin muutos oli lyöjäjokeri Juha Korhosen paluu Tahko-paitaan. Antti Hartikaisen siirto Sotkamosta Pallonlyöjiin toi kuitenkin reilusti monipuolisuutta Kouvolan ykköskärkeen.

Tahkon runkosarja-avaus päättyi Helsingissä tappioon. Telia 5G – areena toi toki omat haasteensa verrattuna Pihkalan avaraan kenttään, mutta hyvinkääläisten on erityisesti karsittava harhaheitot ynnä muut vastaavat ”pikkuvirheet” minimiin, jotta sarjan kärkijoukkueet pystytään toden teolla haastamaan. Ulkopelissä myös korostuu vaihtotilanteiden puolustaminen, sillä Kouvolan peli perustuu pitkälti kolmikon Lammila-Hartikainen-Toikka korkeaprosenttiseen vaihtopeliin. Ykköskärjen on saatava myös reilusti lisää röyhkeyttä sisäpeliarsenaaliinsa.

Seuraa erityisesti näitä Tahkon pelaajia:

Patrik Vartaman saadessa lisää varmuutta vaihtolyöntipeliinsä Tahkon ykköskärkeä voi olla todella hankala pysäyttää. Aliarvioiko Kouvola nuoren Patrikin kovat ratkaisut?

Juha Korhonen kärsi enemmän tai vähemmän sarja-avauksessa Telia 5G – areenan ahtaudesta. Pystyy kuitenkin käyttämään Pihkalassa lyöntivalikoimaansa todella monipuolisesti hyödykseen, sillä tällä kentällä läpilyönnit palkitaan usein kunnarilla.

2019-05-11T17:30:15+03:00 11.5.2019|Miehet Superpesis, Uutiset|