Kausi käyntiin voitolla!

Tyylipisteet jäivät tiistaina kaikilta tuomareilta minimiin, kun Tahkon Leidit hyppäsi peliviikon avauskilpailun voittoon. Ponnistuksen varovaisuudesta, rauhattomasta ilmalennosta sekä tasajalka-alastulosta huolimatta Hyvinkäälle voitto jaksoin 2-1s (1-3, 2-0, 2-1).

 

”Kyllä siinä mystisiä asioita meillä tänään varsinkin ekalla jaksolla tapahtui. Pesiltä irtoamisia, koppareiden kompastumisia ja harhaheittoja paljon vaihtotilanteissa. Onneksi oli eka peli ja täytyy tänään olla todella tyytyväinen, että tällä pelillä kaksi pistettä saatiin. Positiivisena asiana nousujohteinen loppu ja ulkopeli parani jatkuvasti ottelun edetessä. Kyllä meillä potentiaalia tässä joukkueessa on, mutta vielä esitykset ailahtelevat.”  – Antti Yli-Saunamäki

 

Ottelun kolmostilanteet tasattiin 11-11. Vierasjoukkue Mynämäki oli omissa kotiutuksissaan ensimmäisellä jaksolla Tahkoa edellä, kun Jaana Marjamäki-Kekolan luukkuun suunnattu lyönti riitti saattelemaan Henna Nurmen kotipesän turviin. Vesattarien jakson toisessa juoksussa kotijoukkue avitti hieman, kun takakentällä tapahtunut kompastuminen johti etenijäjokeri Jessika Sihvosen tyhjään kenttään lyötyyn kunnariin. Vieraiden kolmannen ja jaksovoiton sinetöineen juoksun taiteili Maria Kitola.

 

Ira löi Leidien kauden avausjuoksun (Kuva: LasseW)

Ottelun kummallisin tilastofakta oli, että voittanut joukkue löi ottelun ensimmäiset juoksunsa vasta supervuoroparissa. Tahko sai molemmilla jaksoilla kaikki juoksunsa vapaataipaleilla. Supervuoroparissa Mynämäki siirtyi aloittavallaan 1-0-johtoon, mutta Tahkon herättyä sisällä, Leidit kirivät rinnalle ja ohi ottelun voittoon. Hyvässä lyönnissä läpi koko harjoituskauden ollut Ira Jokivalli taiteili ensin Titta Siilinin kotiin ja jatkuneesta ajolähdöstä Leidien lyöjäjokeri Pauliina Harinen varmisti kolmospuolen painepallollaan voiton Hyvinkäälle.

 

Tahkon pelit jatkuvat heti keskiviikkona, kun joukkue matkaa Poriin Pesäkarhujen vieraaksi.

 

”Pori-peli tulee nopeasti. Tästä pelistä katsotaan, miten tiettyjä tilanteita täytyy purkaa huomenna. Laatua tullaan parantamaan tästä päivästä. Käydään enemmän omaa tekemistä läpi kuin keskitytään huomisen vastustajaan.” -AYS

 

Leidien seuraava kotiottelu on tulevana sunnuntaina 19.5. Pihkalaan vieraaksi saapuu Lapuan Virkiä.

 

 

2019-05-14T23:04:25+03:00 14.5.2019|Naiset Superpesis, Uutiset, Yleinen|