4.7.2020

Hyvinkään Tahko

4.7.2020

Joensuun Maila

2

-

0

(

4-1
,
5-1

)

Lauantaina Pihkalassa pelattua Tahkon Leidien ja Joensuun Mailan välistä Naisten Superpesiksen kamppailua väritti runsaaksi yltynyt sade. Haastavista olosuhteista huolimatta kotijoukkue teki upeaa työtä ja tuloksena olikin toinen kolmen pisteen voitto putkeen.

Leidien pelin kannalta tärkeään rooliin nousivat erityisesti ulkopelissä loistanut Tahkon 1. palkittu Laura Kerola ja sisäpelissä jälleen kerran mainiosti onnistunut Pauliina Harinen. Tällä kertaa Palelle merkittiin neljä lyötyä juoksua. Lauantain ottelussa Leidit onnistui juoksujen lyömisessä laajalla rintamalla, kun esimerkiksi Essi Ritolan, Ira Jokivallin ja Titta Siilinin lyöntipeli toimi mallikaasti.

Ottelun jälkeen Laura Kerola oli tyytyväinen kotijoukkueen suoritukseen. Huonon kelin ei annettu häiritä tekemistä.

-Oli mukava pelata säästä huolimatta. Oltiin kyllä pelissä mukana, vaikka tuo sade kyllä aika paljon tekikin, mutta ihan saa kyllä olla tyytyväinen. Ei ainakaan luovutettu missään vaiheessa, vaikka vaatteet painaa ja kylmäkin oli. Taisteltiin loppuun saakka, todella tärkeitä koppeja napannut ja ulkokenttää hallinnut Laura kertasi.

Kerolan ja muiden Leidien ulkokentän ässien ansiosta Joensuun kärkipelaaminen oli lauantaina vaikeaa. Kotijoukkueen sisäpelin tehokkuudesta kertoo sekin, että kärkilyöntiprosentti oli koko ottelun osalta 67. Tahkon muutkin tilastot osoittavat joukkueen vahvuutta. Ykkösvaihdot 7/7 ja kakkosvaihdot 10/11.

Tahkon 1. pelinjohtaja Antti Yli-Saunamäki oli todella tyytyväinen mies, kun Tahkon Leidien mediatiimi tavoitti hänet ottelun jälkeen.

-Tehtiin todella hyvä valmistautuminen Jomaa varten. Tiedettiin, että vastustaja on paljon laadukkaampi joukkue, kun mitä heidän alkukauden peleistä keräämänsä kaksi pistettä osoittaa. Meillä pelasi sisäpeli aivan loistavasti! Varsinkin ykköskärki teki tilanteita ja sitä kautta saatiin peliä auki, joka helpotti pelin pyörimistä, Yli-Saunamäki kertasi.

Pelinjohtaja kehui pelaajiaan vuolaasti.

-Pauliina Hariselle neljä lyötyä ja viidelle muullekin pelaajalle lyötyjä juoksuja. Kerolan Lauran aivan huikea suoritus ulkopelissä, kun hän haki paloja joka puolelta. Aivan maagista ulkopeliä häneltä! Koko joukkueelta tasapainoinen esitys. Olin kyllä hirveän tyytyväinen, Yli-Saunamäki hehkutti.

Tahkon Leidien ottelut jatkuvat perjantaina 10.7 Lappeenrannassa Pesä Ysien vieraana. Ottelu alkaa kello 18:00. Leidit nähdään seuraavan kerran Pihkalassa sunnuntaina 12.7, kun saamme vieraaksi Rauman Feran. Tuo ottelu käynnistyy kello 17:00. Muistathan, että kotiotteluiden liput kannattaa hankkia etukäteen Nettilippu.fi:stä. Vierasottelut näet kätevästi Ruutu+-palvelun kautta.

LasseW:n kuvat ottelusta

Tahkon 1. palkittu - Laura Kerola

Tahkon 2. palkittu - Netta Rummukainen