Antti Yli-Saunamäki luopuu superpesiksen pelinjohtotehtävistä, mutta työ seuran parissa jatkuu.

30.8.2020 päättyivät Tahkon Leidien ottelut kaudella 2020. Lapuan Virkiä oli 2-0 sarjavoitoillaan vahvempi puolivälierissä, ja jatkoivat ansaitusti välieriin. Samana päivänä päättyi ainakin toistaiseksi Antti Yli-Saunamäen pesti Leidien viuhkan varressa.

Antti on vuodesta 2013 toiminut yhtäjaksoisesti Superpesiksessä pelinjohtajana. Kaudet 2014-2015 Yli-Saunamäki toimi Viinijärven Urheilijoiden ja kauden 2016 Rauman Feran naisten superpesisjoukkueiden pelinjohtajana, kaudella 2017 hänet nähtiin Kiteen Pallon A-poikien superpesisjoukkueen viuhkassa ja viimeiset kolme kautta hän on luotsannut Tahkon Leidejä.

Tahkon Leidien kehitys viimeisten vuosien aikana on ollut nousujohteista. Leidi-projekti alkoi alimmalta aikuisten sarjatasolta maakuntasarjasta vuonna 2012. Vuonna 2013 joukkue nousi suomensarjaan ja vuonna 2015 ykköspesikseen. Superpesikseen Leidit nousivat kaudelle 2018, ja Antti on toiminut koko tuon Superpesis-ajan joukkueen pelinjohtajana.

”Kolmen vuoden projekti oli rankka. Naisten Superpesiksen lainalaisuuksia lähdettiin purkamaan nollapisteestä. Ensimmäinen vuosi oli isosti opettelua ja sarjapaikasta saatiin taistella viimeiselle kierrokselle asti. Jukka Erosen kanssa väännettiin pitkää päivää, jotta olisi mahdollisuudet pärjätä yksittäisessä ottelussa. Varsinkin fyysisellä puolella piti tehdä isoja steppejä, jotta pärjättäisiin Superpesiksen vaatimustasolla. Toinen vuosi opeteltiin pelaamaan – Tahkon Leidit pystyi parhaimmillaan pelaamaan hyvää pesistä ja haastamaan isompia joukkueita hetkittäin. Samaan aikaan joukkueen ympärille rakennettiin laadukas tukiverkosto ja tukitoimet (ravinto, fysioterapeutit, eri lajien valmentajat, psyykkinen valmennus), joiden ympärillä oli urheilijan mahdollista kehittyä. Valtavan työn kaverina teki Kim Forsblom, jolta opin valtavasti kokonaisvaltaisesta valmentamisesta. Päättynyt kausi oli kolmas vuosi Leidien kanssa. Iso kantava tavoite oli ottaa uusi askel kohti mitalipeleihin. Joukkue kehittyi valtavasti viimeisen 12kk aikana. Pelaajista on kuoriutunut oikeasti urheiluun ammattimaisesti suhtautuva ryhmä ja ollaan opittu huippupesiksen vaatimustasoa”.

”Lapua osoitti kuitenkin, että millainen kuilu on kuitenkin vielä nousta haastajasta Top4-kärkijoukkueeksi. Vaikka meillä oli pienet oljenkorret pelissä, niin kokonaisvaltaisesti lajitaito, fysiikka, pelikäsitys sekä kokemukset tiukoista peleistä ovat vielä niitä asioita, jotka eivät olleet vielä riittävällä tasolla jotta mitalipeleihin olisi asiaa ollut.
Tähän päivään 30.8.2020 kuitenkin päättyi yksi ajanjakso, kun olen päättänyt luopua Superpesiksen pelinjohtotehtävistä ainakin hetkeksi. Alkuperäinen päätös tästä syntyi vapun aikoihin, joten aikaa on ollut pureskella asioita eri näkökulmista jo neljän kuukauden ajan. Työt jatkuvat Hyvinkään Tahko ry:n toiminnanjohtajana ja kenties jossain muussa roolissa kentän laidalla. Matkan varrella olen saanut tutustua upeisiin ihmisiin ja haluan kiittää kaikkia näistä upeista vuosista. Liian pitkälle en kuitenkaan tulevaisuutta ala suunnitelemaan.”

”Itsellä työt jatkuvat nyt seuran toiminnanjohtajana. Ajankäytöllisesti Superpesisjoukkueen vastuuvalmentajana toimiminen on vienyt todella paljon aikaa. Nyt uskon, että tästä vapautuu selkeästi lisää toimintatunteja seuratoimintaan. Meillä Tahkossa tärkeitä tulevaisuuden toimintasisältöjä on pelaajapolun kehittäminen sekä vuoden 2022 Suurleiri.”

-Antti Yli-Saunamäki

Kiitämme seurana Antin merkittävää panosta naisten superpesisjoukkueen pelinjohtajana ja valmentajana!

“Kiitollinen, on lähinnä se sana, joka parhaiten kuvaa tuntoja Antin panoksesta Leidien peräsimessä. Hänellä on loistava kokonaiskäsitys niistä tarpeista, joihin meidän piti panostaa matkalla naisten superpesiksen varteenotettavaksi seuraksi. Eikä vain pelkkä käsitys asioista, vaan myös ehdottomasti kyky tehdä oikeita asioita ja valintoja noiden tavoitteiden toteutumiseen. 

Antin asennetta kuvaa hyvin se lause, joka keskustellessamme tuli esiin hänen suustaan: ´Käy tässä nyt miten käy, niin ainakin voi sanoa, että yhtään kiveä ei ole jäänyt kääntämättä joukkueen hyväksi tehdyssä työssä’.

Totaalinen paneutuminen ja uhrautuminen on äärimmäisen kuluttavaa myös ja kun Antti ilmaisi halunsa vetäytyä pelinjohtajan tehtävästä kauden jälkeen, ymmärsin kyllä hyvin ne syyt, jotka painoivat vaakakupin tuolle puolelle tässä päätöksessä.

Välillä pitää myös vetää henkeä ja ladata akkuja! Antin työ kuitenkin jatkuu Tahko ry:n toiminnanjohtajan tehtävissä, joita hän on hoitanut samanlaisella tarmolla, kuin pelinjohtajan tehtäviäkin! Kiitos Antti! 

– Kari Käyhkö, Hyvinkään Tahko ry:n puheenjohtaja