Leideille tappiot HalliSM:stä

Tahkon Leidit pelasi lauantaina Halli-SM -turnauksessa. Ohjelmassa oli kaksi ottelua Lappeenrannan Pesä Ysejä ja Manse PP:tä vastaan. Tällä kertaa Leidit jäi ilman voittoja, sillä Pesä Ysit voitti joukkueiden kamppailun jaksoin 2-0 (7-4, 2-1). Myös tamperelaisia vastaan käyty kamppailu päättyi vastustajan 0-2 voittoon (1-3, 1-3).

-Ulkopelivirheisiin ratkesi Ysit-peli, eikä missään nimessä oltu viikonloppuna Halli-SM lopputurnauksen arvoisia. Tuohon pystytään onneksi itse vaikuttamaan kevään treenien aikana, Tahkon Leidien 1. Pelinjohtaja Antti Yli-Saunamäki harmitteli.

-Ekan jakson alku oli jostain syystä hermostunutta, emmekä saaneet virheiden putkea katki. Lumipalloefekti, hän jatkoi.

Ensimmäisen jakson kulkua kuvaa hyvin se, että Pesä Ysit johti jakso lukemin 7-0, kun siirryttiin kolmanteen vuoropariin, mutta Tahko aloitti kirin viimeisessä sisävuorossaan. Tahkon avausjuoksun toi Anni Heikkilä Ira Jokivallin lyömällä näpyllä. Tässä vaiheessa Leidien otteet paranivat ja peli rentoutui, mutta hyvin alkanut kiri tyssäsi tilanteessa 7-4. Hyvinkääläisten ensimmäisen jakson viimeisen juoksun toi Titta Siilin Petra Jokivallin lyönnillä.

-Jakson lopun onnistumiset ruokkivat itseluottamusta ja tulosta syntyi. Hallipelien 3+3 systeemi on armoton ja tuollaisen alun jälkeen oli vaikea kammeta enää jaksoon mukaan. Saimme kuitenkin hyvän flown toiselle jaksolle sitä kautta, Yli-Saunamäki kuvaili.

Toisella jaksolla peli sujui paremmin, eikä Pesä Ysit saanut yliotetta. Hyvinkääläisten ainokaisen juoksun toisella jaksolla toi harhaheiton tuloksena Ida Tossavainen. Vaikka Leidien otteet paranivatkin jakson aikana, peli oli edelleen nihkeää.

-Toisella jaksolla saimme tilannetta riittävästi mutta kotiuttaminen tökki tänään, Yli-Saunamäki mietti.

 

Päivän toinen ottelu oli joukkueelta huomattavasti ensimmäistä terävämpi.

-Kyllä se varmasti lähti jokaisesta pelaajasta erikseen. Tiedettiin että aamun peli ei ollut sitä mihin pystymme ja se haluttiin näyttää, Tahkon Leidien 1. pelinjohtaja Antti Yli-Saunamäki pohti ottelun jälkeen.

Leidit teki Mansea vastaan kaksi juoksua, yhden kummallakin jaksolla. Ensimmäisen jakson juoksu syntyi toisessa vuoroparissa, kun Tahkolla oli ykkös-kolmos tilanne päällä. Kolmosella kotiutusta odotteli Anni Heikkilä. Mailan varteen tarttui jokeri Pauliina Harinen. Hän sijoitti rautaisen lyöntinsä kakkospuolelle, ja Heikkilä eteni kotiin. Tahkon Leidien toisen jakson juoksu syntyi ensimmäisessä vuoroparissa, kun Ida Tossavaisen lyönti putosi takakentälle. Tuolla lyönnillä kotiin juoksi Marianne Penttinen.

Antti Yli-Saunamäki näki joukkueensa otteissa merkkejä paremmasta.

-Selkeä kasvojenpesu aamun pelistä. Siinä vilautettiin sitä potentiaalia, mikä meillä on.

-Pelissä tulee edelleen hyviä jaksoja ja toisaalta myös ns. pimeitä hetkiä, jotka syövät erityisesti sisäpeliä. Yli-Saunamäki pohti.

Tappioista huolimatta Leidien ryhmästä nousi esiin kaksi pelaajaa, jotka suoriutuivat urakastaan todella hienosti.

-Titta Siilin ja Anni Heikkilä. Titalta erittäin kypsää lyöntipeliä ja Annilta määrätietoista tekemistä läpi päivän, Antti Yli-Saunamäki kehui.

 

-Juho Kojima

2019-02-24T14:51:29+03:00 24.2.2019|Naiset Superpesis, Uutiset, Yleinen|