Puolivälierä nro 2: naisten pudotuspelit palaavat Pihkalaan

Naisten Superpesis on edennyt jo pudotuspelivaiheeseen. Tällä kaudella puolivälierävaiheessa nähdään myös hyvinkääläistä väriä, kun toista kauttaan korkeimmalla sarjatasolla pelaava Tahkon naisjoukkue lunasti itselleen pudotuspelipaikan sijoittumalla runkosarjassa hienosti sijalle 6. Joukkueen kauden alussa asettama tavoite, sijoittuminen kahdeksan parhaan naisjoukkueen kastiin, tuli näin saavutettua, mutta kausi itsessään on vielä pahasti kesken. Puolivälierissä Leidit saavat vastaansa runsaasti pudotuspelikokemusta viime kauden Suomen Mestarin, Jyväskylän Kirittärien, muodossa.

Ensimmäinen puolivälierä pelattiin sunnuntai-iltapäivänä Jyväskylän Hippoksella. Altavastaajana ottelusarjaan lähtenyt hyvinkääläisryhmä aloitti ottelun ensimmäisen jakson ryhdikkäästi siirtyen heti ensimmäisen aloittavassa vuoroparissa 0-2 johtoon. Molemmat juoksut syntyivät samalla lyöntivuorolla Pauliina Harisen terävien sivallusten yllätettyä Kirittärien etukentän. Jakson loppuun asti ei vahva alku kuitenkaan kantanut, vaan Kirittärien rutiini riitti kääntämään vaakakupin jyväskyläläisten suuntaan lukemin 4-3.

”Tulimme ensimmäisellä jaksolla peliin juuri kuten olin toivonutkin ja ne asiat, joita olimme ennen peliä teroittaneet, onnistuivat aikalailla hyvin”, arvioi Leidien pelinjohtaja Antti Yli-Saunamäki.

Ottelun toinen jakso ei sen sijaan sujunut aivan Antin pelikirjan mukaisesti; Kirittäret pääsi aloittamaan sisävuorolla ja naulasi taululle heti kättelyssä tylyt 5-0 lukemat. Tähän iskuun eivät Leidien paukut riittäneet vastaamaan, vaan jakson päätyttyä lopulta 13-0, nappasivat Kirittäret ensimmäisen kiinnityksen kohti välieräpaikkaa.

”Tällä hetkellä meidän pelin taso riitti haastamaan Kirittäriä sen yhden jakson verran, toisen jakson tapahtumia en heti tuoreeltaan oikein osaa analysoida. Toki täytyy antaa vastustajalle tunnustusta, olihan siellä joukossa aivan hurjan hyviä lyöntejäkin. Mutta ainakin jäi paljon parannettavaa seuraavaan kohtaamiseen”, kertoi Tahkon parhaaksi pelaajaksi kruunattu Anni Heikkilä.

Paikka välierissä aukeaa kolmella otteluvoitolla. Seuraava kohtaaminen tämän puolivälieräparin välillä nähdään keskiviikkona, 14.8. klo 17.30 alkaen Pihkalan pesäpallostadionilla. Tiedossa on hyvinkin nostalginen ilta, sillä edellisen kerran Tahkon naiset ovat pelanneet Pihkalassa pudotuspelejä 80-luvulla. Aivan jokapäiväisestä superpesisottelusta ei siis ole kyse.

Ottelusarja jatkuu seuraavasti:

  • keskiviikkona 14.8. klo 17.30, Pihkalan pesäpallostadion
  • lauantaina 17.8. klo 16, Hippoksen pesäpallostadion
  • maanantaina 19.8. klo 17.30, Pihkalan pesäpallostadion (tarvittaessa)
  • keskiviikkona 21.8. klo 17.30, Hippoksen pesäpallostadion (tarvittaessa)

Liput otteluun tutusti 10€/5€.

2019-08-12T23:20:24+03:00 12.8.2019|Naiset Superpesis, Uutiset, Yleinen|