A-pojat ottivat ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan

Suomen mestaruutta puolustavat Tahkon A-pojat aloittivat uuden mestaruuden tavoittelun voittamalla Kempeleen 2-0 ( 3-0, 5-4 ) ensimmäisessä puolivälieräottelussa.

Jatkoon mennään kahdella voitolla. Seuraava ottelu on vasta elokuun lopulla 26.8. johtuen molempien joukkueiden miesten SuPerin otteluaikatauluista.

Tällä kertaa oli huilivuorossa miesten Itä-Lännessäkin esiintynyt Patrik Vartama.

Pelinjohtaja Mika Lehto toivoi ennen pelin alkua tehokasta ja tyrmäävää aloitusta
– Ettei käy niin kuin viime vuonna, jolloin Tahko hävisi ensimmäisen pelin.

Avausjakso oli Tahkon hallintaa. Jere Handolin kotiutti heti kärkeen Luukas Leväsen. Handolin itse pääsi kolmoselta kotipesään ilmaiseksi kahdella väärällä.

Jakson loppulukemat 3-0 syntyivät Henrik Ristolaisen mailasta kun Kempeleen takamies Joona Suni räpelsi varman kopin.

– Hyvä lataus meni heti kättelyssä helppoon alkuun. Ulkopeli oli hyvää mutta muilta osin koko jakso oli sen jälkeen yhtä kävelyä, pudisteli päätään Mika Lehto.

– Tauolla kopissa yritin kyllä puhaltaa uutta intoa.

Toisen jakson alun ainoa valopilkku oli Tahkon parhaana palkitun Matias Kauppisen kunnari heti ensimmäisellä sisävuorolla kun pallo pomppi takamiesten yli.

Vasta toisen jakson kolmannen tasoittavalla alkoi Kempeleen takaa-ajo. Eera- Matti Karppisen kakkospuolen läpilyönti palkittiin kunnarilla ja yhdellä tavallisella. Tilannne taululla muuttui 1-2. Vieraat siirtyivät silloin ottelussa ensimmäisen kerran johtoon.

– Läpilyönti mursi meidät liian helposti ja pelimme passivoitui, pudisteli päätään Mika Lehto.

Viimeisellä sisävuorollaan Tahko ryhdistyi ja viimeisteli neljä juoksua. Ensin Jere Harjuvaara saatteli Matias Kauppisen kotipesään, sen jälkeen Aleksanteri Haukka kotiutti ensin Santtu Patovan ja heti perään kakkospalkinnon pokanneen Kalle-Tapio Huuskon.

Sitten etenijäjokeri Jere Handolin tykitti tyhjään kenttään pallon muuntajalle ja juoksi itse kunnarin. Tilanne 5-2.

Viimeisellä sisävuorollaan Kempele alkoi rajun takaa-ajon. Antti Kurttila ja Lauri Kemppainen kaunistelivat jakson loppuluvuiksi 5-4.

– Kyllä Kempeleen kaksi viimeistä juoksua olisi meidän pitänyt pystyä helpostikin torjumaan, huokaili pelinjohtaja Mika Lehto sädehtivä hymy jo kasvoillaan.

Lehdon mielestä tulevat viikot ovat kiireistä aikaa ainakin A-poikien myös Superia pelaaville Kalle-Tapio Huuskolle, Matias Kauppiselle, Aleksanteri Haukalle ja eilen kauden parhaan ottelunsa superissa pelanneelle Santtu Patovalle.

Tahkosta palkittiin Matias Kauppinen ( 1+0 / 2 ) ja Kalle-Tapio Huusko. Myös Santtu Patova pelasi varman ulkopeliin. Sisällä hän hoiteli ”koukkunäpyillään” 80% varmuudella vaihtotilanteet.

Kempeleen palkitut olivat Eera-Matti Karppinen ( 1+1 /1 ) ja lukkari Ilmari Kustula.

Pelinjohtaja Mika Lehdon mielestä joukkue pystyy vielä paljonkin parantamaan peliään. Hän on luottavainen siihen, että mestaruuden on uusiminen on mahdollista. Se kuitenkin edellyttää, että saadaan paras ”rosteri” kentälle.

– Pahimpina vastustajina loppukahinoissa Lehto pitää Vimpeliä ja Kiteetä. Vimpelissä Perttu Ruuska pystyy yksin aiheuttamaan paljon harmia vastustajalle.

– Kiteestä Lehto käyttää nimeä Karjala United tarkoittaen sitä, että Kiteen ympärille on koottu Itä-Suomen kaikki parhaat pelaajat. Vain Joensuu on hieman rimpuillut vastaan. Heiltä Karjala United kaipaa eniten Konsta Kettusta, pohdiskeli Mika Lehto
-TYS

2019-08-10T14:04:29+03:00 10.8.2019|Juniorit, Uutiset, Yleinen|