80-vuotis juhliaan viettänyt Kiri päihitti Tahkon
Kolmen pisteen lisäksi isäntien puhtaaseen 2-0 (4-2, 3-2)-voittoon päättyneessä ottelussa Tahko menetti myös ykköskärjen vaihtajan Iiro Haimin.
Otteluraportti:
Jyväskylän Hippoksen pesäpallostadionille oli saapunut juhlaotteluun hienosti kannustavaa yleisöä (1655), mutta vierasjoukkuetta yleisön kannustus ei saanut piiskattua voittoon asti. Ottelun alku näytti kuitenkin hyvältä, koska Kirin miehillä ei meinannut pallot tarttua millään räpylään ja vastavuoroisesti vieraat löivät kaksi juoksua taululle heti ensimmäisessä sisävuorossaan. Kotijoukkue ei kuitenkaan tästä lannistunut, vaan kavensi heti seuraavassa ja karkasi viimeisessä vuorossaan kahden juoksun etumatkalle hyvillä lyönneillä. Mainiosti viime peleissä onnistunut Iiro Haimi loukkasi nilkkansa sen verran pahasti avausjaksolla, että joutui pelistä sivuun jo ottelun alussa. Tämä pakotti Tahkon muokkaamaan lyöntijärjestystään ja kakkoseksi otettiin samassa roolissa Koskenkorvaa vastaan hyvin onnistunut Miikka Matikka. Yrityksestä huolimatta Tahko ei saanut tehtyä tarvittavia juoksuja omalla viimeisen tasoittavallaan, joten jakso merkattiin lukemin 4-2 kotijoukkueelle.
Toinen jakso etenee juoksujen valossa tasaisena aina loppuun saakka. Ensin hienossa lyöntivireessä ollut Juha Korhonen lyö toisen vuoroparin aloittavalla pallon keskisaumaan ja Valtteri Ketonen tuo johtojuoksun. Kiri kuittaa johdon jo seuraavassa vuorossa, kun Carlsson kotiutti Pasi Rajalan, ja vuoroparia myöhemmin Lehtimäki vie isännät jo 2-1-johtoon. Tahko ei lannistunut, vaan Riku Rantanen tuo pelin jälleen tasoihin viimeisen vuoron aloittavalla, mutta kotiyleisönsä hurmoksella ratsastanutta Kirin täyttä pistepottia ei voinut tällä kertaa estää. Mikko Rantalahti iskee pallon viimeisessä vuorossa väliin ja päättää toisen jakson lukemiin 3-2.
Palkitut:
Tahko
I Juha Korhonen - Kore teki sisäpelissä miltei kaikkea vaihtaen kärkeä ja kotiuttaen. Ainoastaan kärkenä eteneminen jäi puuttumaan.
II Riku Rantanen - Riku pelasi ulkona jälleen hienosti ja yritti lyödyllä juoksullaan herätellä joukkuetta taisteluun toisen jakson lopussa.
Kiri
I Jyri Kyllönen - Kakkosvahti Kyllönen oli ulkona mies paikallaan ja löi sisällä yhden juoksun.
II Juhani Lehtimäki - Superissa Joensuun paidasta tuttu lukkari saapui naapuriseura Lohesta auttamaan Kirin lukkaripulaa ja onnistui debyytissään.
Huomioita:
-Tahkon ykköskärjen vaihtaja, Iiro Haimi joutui ottelun ensimmäisellä jaksolla jälleen telakalle.
-Ottelussa isäntien riveissä lukkaroinut Juhani Lehtimäki saapui naapuriseura Lohesta vaihtokaupassa Kirin kahteen lupaavaan junioriin, Jani Karppaseen sekä Henri Ikoseen.
-Ottelu oli maratontaulukon ykkösen Jyväskylän Kirin 80-vuotis juhlaottelu. Hyvinkään Tahko onnittelee kypsään ikään ennättänyttä seuraa!



