Nurmo taipui revanssissa
Tahko pelasi todella tasaisen pelin sekä sisällä, että ulkona ja kuittasi helteisessä Pihkalassa pelatusta ottelusta täydet kolme sarjapistettä jaksoin 2-0 (5-2,5-3).
Otteluraportti:
Viime Nurmo-pelissä ensimmäisellä jaksolla hyvin rullannut sisäpeli kesti tällä kertaa koko ottelun ajan, eikä Tahkolla ollut missään ottelun vaiheessa varsinaista hätää. Aluksi näytti kyllä pahalta, kun vierailijat saivat ottelun avausvuorossa rakennettua palottoman ajon, jota he yrittivät purkaa kolmeen kertaan kuitenkin ilman juoksuja. Kotijoukkueen vastaus oli kertaheitolla terävämpi. Koko ottelun mainiosti toiminut ykköskärki rakensi tilanteen Riku Rantaselle, joka kotiutti kapteeni Ketosen kakkosrajan hidastetulla lyönnillä. Tämän jälkeen tilanne nollattiin ja kakkoskärki Lauri Vierimaan johdolla rakensi tilanteen, josta tuloksena Tero Viinamäki kotiutti Laten kakkosrajan näpyllä. Jakson komein suoritus nähtiin kuitenkin kahta vuoroparia myöhemmin kolmannen tasoittavalla, kun jokerista numerolle 7 vaihdettu Miikka Matikka puhkaisee ottamattomalla lyönnillä Nurmon kakkosjatkeen. Kun Matikka itse kiertää tuloksena kunnarin ja edessä juossut Vierimaa tuo vielä juoksun, oli tilanne kolmannen vuoroparin jälkeen 5-1. Tämän jälkeen Nurmo kaunisteli viimeisellä sisävuorollaan juoksusaldoaan yhdellä, kun Juho Toivola näpytti kotiin todella liukkaasti edenneen kärjen Teemu Isokedon, mutta jakso merkattiin kotijoukkueelle 5-2.
Toinen jakso alkoi Nurmon komennossa, kun Juho Toivola kotiutti Antti Kataja-Rahkon ensimmäisen vuoroparin tasoittavalla, mutta Tahko kuittasi jälleen seuranneella sisävuorollaan komeasti. Ensiksi eilen hyvin onnistunut jokeri Riku Tainio löi illan toisellaan Iiro Haimin kotiin, jonka jälkeen Simo Eerikäinen kotiutti Vierimaan kovalla keskisaumalyönnillä. Tahko pyöritti todella pitkän sisävuoron ja Vierimaan kotiuttaessa vielä Lehtolan, oli tilanne 3-1. Liekö tämä pitkä vuoro vaikuttanut Nurmon ulkokenttään, koska heidän terävyytensä oli seuraavan vuoron alussa aivan toisaalla ja kaksi paloa tuli heti sisävuoron alkuun. Ensiksi Riku Rantanen ottaa kärpäsen ykköspesältä ja toinenkin palo tuli heti perään samalta pesältä. Vierailijat kuitenkin ryhdistäytyivät ja saivat kavennettua tilanteeksi 3-2 jo samassa vuorossa, kun mallikkaasti takavaihtoja hoidellut jokeri J-P Vainionpää kotiutti Juha Leppälän. Seuraavat juoksut toisella jaksolla nähtiin vasta viimeisessä vuoroparissa, kun Tahko tekee kaksi pinnaa, lyöjinä Tero Viinamäki ja Simo Eerikäinen ja tuojina Matikka ja Ketonen. Nurmolle jäi siis neljä juoksua tehtäväksi viimeiseen sisävuoroonsa, jotta olisivat saaneet ottelun supervuoroon. Tässä joukkue ei kuitenkaan onnistunut ja kiri jäi yhden juoksun mittaiseksi, kun Mikko Vainionpää löi näpyllä Iso-Kedon kotiin. Toinen jakso siis luvuin 5-3 ja koko ottelu jaksoin 2-0 Tahkolle.
Palkitut:
Tahko
I Lauri Vierimaa - Latelta loistava peli. Tehot 1/3 ja juoksu kulkee.
II Iiro Haimi - Haimilta hieno paluu Pihkalaan loukkaantumisen jälkeen.
Nurmo
I Juho Toivola - Tehot 2/0 ja tarkkaa ulkopeliä.
II Antti Kataja-Rahko - Nurmon numero 2 vaihteli kärkeä eteenpäin hyvällä prosentilla.
Huomioita:
- Tahkon ensimmäinen kotiottelu uudella lippusäännöllä. Kotitaipaleen kulmalippu oli siirretty samalle paikalle kuin naisten kentällä. Nurmon pelinjohtaja Antti Piuhola sanoi, että he alkoivat tämän takia toisella jaksolla ottaa kotiutuksia suoraan ensimmäisellä lyönnillä lentomerkillä, joten sääntöuudistuksella on konkreettista merkitystä peliin.
- Aleksi Mäkelä vaihdettiin heti ottelun alkupuolella jokeriksi, mutta pystyi kuitenkin hoitamaan lyöntitehtäviä.
Seuraava ottelu:
Sunnuntaina 11.7. Joensuun Mailaa vastaan. Otteluisäntänä K-Plussakauppiaat.
Käy hakemassa lippupakettisi peliin lähimmästä mukana olevasta K-Plussakaupasta!



